Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 98


 

Valtuutettu Jan Lindströmin ym. valtuustoaloite koskien torin rakentamista Rymättylän keskustaan

 

Kaupunginvaltuusto 20.09.2021 § 98      

1443/00.01.02.03/2021    

 

 

 

Valtuutettu Jan Lindström luki ja jätti seuraavan 23 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

Rymättylän keskustassa oli keskeisellä paikalla tori ennen uuden S-kaupan rakentamista ja torialue oli asukkaiden mukaan luvattu järjestää jatkossakin, mutta nyt toria ei enää ole.

 

Me allekirjoittaneet ehdotamme, että Rymättylän keskustaan rakennetaan uusi torialue asianmukaisine rakennelmineen.

 

Paikka voi olla esim. S-kaupan ja kierrätyspisteen läheisyydessä tai muussa keskustan tuntumassa olevassa sopivassa paikassa.

Samalla tulisi myös varmistaa, että muissakin kyläkeskuksissa, kuten Merimaskussa, Velkualla ja Röölässä on vastaavat tori- ja tapahtuma-alueet yhdistysten ja järjestöjen sekä yritysten käytössä.

 

  

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.