Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 07.09.2021/Pykälä 66


 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokousten aika ja paikka

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 07.09.2021 § 66                   

843/00.00.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Markku Aro 30.8.2021:

 

Hallintosäännön 137 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.

 

Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Hallintosäännön 138 §:n mukaan suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisten kuultavissa tai nähtävissä.

 

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely). Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin voi päättää asioista sähköisessä päätöksentekomenettelyssä kuntalain 100 §:n mukaisesti. Päätöksentekomenettelyä voidaan käyttää kaikkiin toimielimen päätösvaltaan kuuluviin asioihin.

 

Hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Toimialan töiden suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista päättää kokouspäivistä ennakkoon.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on päättänyt syksyn kokouksista 19.5.2021 § 37 seuraavaa:

 

"Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää pitää kokouksensa pääsääntöisesi kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 kaupungintalolla.

 

Syksyn 2021 kokoukset pidetään seuraavasti:

 

07.09. (ti)   uuden lautakunnan 1. kokous

22.09.        TA22

13.10.

17.11.

08.12. "

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 kaupungintalolla. Kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asianhallinta- tai äänestysjärjestelmää.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää kokoontua syyskaudella 2021 keskiviikkoisin klo 17.00 seuraavasti:
7.9. (ti), 22.9., 13.10., 17.11. ja 8.12.

Mahdollisista kokousmuutoksista päätetään ja ilmoitetaan etukäteen.

Kevään 2022 kokousaikataulu päätetään viimeistään joulukuun kokouksessa.

 

Päätös Rakennustarkastajan päätösehdotus hyväksyttiin.