Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.09.2021/Pykälä 351


 

Tietopyyntö koskien kaupunginhallituksen 30.8.2021 § 339 pöytäkirjan otetta

 

Kaupunginhallitus 13.09.2021 § 351      

1347/07.01.04.01/2021    

 

 

 

Valmistelija  Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

 

Mika Peltotalo on 1.9.2021 toimittanut Naantalin kaupunginhallitukselle tie­to­pyyn­nön koskien kaupunginhallituksen 30.8.2021 kokouksen § 339 pöy­­kir­jan otetta. Kyseinen asia on merkitty salassa pidettäväksi julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 -kohdan perusteella ja on siten ei -julkinen.

 

Oheismateriaali:

-                Tietopyyntö 1.9.2021

 

Julkisuuslain lähtökohtana on, että kunnan on käsiteltävä tietopyyntö vä­lit­­mäs­ti ja viivytyksettä. Jos pyydettyjä asiakirjoja on paljon tai niihin sisältyy salassa pidettäviä osia tai jos muu niihin rinnastettava syy aiheuttaa sen, että asian käsittely ja ratkaisu vaativat erityistoimenpiteitä tai muutoin tavanomaista suuremman työmäärän, asia on ratkaistava ja tieto julkisesta asiakirjasta annettava viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on saanut asiakirjan saamista koskevan pyynnön.

 

Kaupunginhallitus on 30.8.2021 § 339 kohdalla käsitellyt tontinmyyntineuvotteluja. Keskeneräisten neuvottelujen osapuolta ja suun­ni­tel­mia koskevat tiedot on luokiteltu viranomaisen toiminnan jul­ki­suu­des­ta annetun lain 24.1 § kohdan 20 mukaisina salassa pidettäviksi ja si­ten ei-julkisiksi. Tontin luovutuksen osalta neuvottelut on sittemmin saatu päätökseen ja esitys tontin vuokraamisesta on kaupunginhallituksen 13.9.2021 asialistalla julkisena asiana, jolloin perustetta taikka tarvetta salassa pidolle ei enää tontin luovutusneuvottelujen osalta ole.

 

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 -kohdassa salassa pidettäväksi säädetään asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä lii­kesalai­suu­desta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muus­ta vas­taa­vas­ta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta sei­kas­ta, jos tiedon an­ta­mi­nen niistä aiheuttaisi elin­kei­non­har­joit­ta­jal­le taloudellista vahinkoa, ja ky­sy­mys ei ole ku­lut­ta­jien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suo­jaa­mi­sek­si tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi mer­kityk­sel­li­sis­tä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan vel­vol­li­suuk­sia ja niiden hoi­ta­mis­ta koskevista tiedoista".

 

Liikesalaisuudet kuuluvat ehdottoman salassapitovelvollisuuden piiriin, ei­kä pöytäkirjanotetta voida antaa niiltä osin, kuin se sisältää kyseisiä tietoja. Ky­seinen pöytäkirjanote sisältää tie­to­ja yksityisen elinkeinotoiminnan liikesalaisuutta vastaavasta lii­ke­toi­min­taa koskevasta muusta seikasta.

 

Julkisuuslain 10 §:ssä säädetään, että kun vain osa asiakirjasta on sa­las­sa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mah­dol­lis­ta niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus luovuttaa tietopyynnön perusteella kaupunginhallituksen 30.8.2021 kokouksen § 339 pöytäkirjan otteen, joka on osittain julkinen ja niiltä osin salassa pidettävä kuin pöytäkirjasta ilmenee tietoja yksityisen liikesalaisuutta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta muusta seikasta, kuten keskeneräisten yksityisten neuvottelujen osapuolista. Salassa pidettävät tiedot peitetään/poistetaan luovutettavasta pöytäkirjan otteesta JulkL 24 §:n 1 momentin 20 -kohdan nojalla.

Edellä selostetulla tavalla laadittu luovutettava pöytäkirjanote on oheismateriaalina.

Kaupunginhallituksen käsittelypöytäkirjojen oheismateriaalina tai liitteenä olleet asiakirjat, jotka sisältävät tietoja liikesalaisuutta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta muusta seikasta, ovat kokonaan salassapidettäviä JulkL 24 §:n 1 momentin 20-kohdan nojalla eivätkä siten lainkaan luovutettavissa.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.