Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 309


 

Naantalin kaupungin lausunto KTO - Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskuksen, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin toimintasuunnitelmaan vuosille 2022-2024

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.06.2021 § 58                 

    

 

 

Valmistelija Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän hallitus varaa omistajakunnilleen tilaisuuden esitysten tekemiseen kuntayhtymän toiminnan suunnittelemiseksi vuosille 2022-2024. Kuntien kannanottoja pyydetään 3.9.2021 mennessä. Lausuntopyyntö on liitteenä.

 

Liite B1, SOTE-LTK 17.6.2021

 

Koronapandemia on raamittanut vahvasti KTO:n toimintaa ja muuttanut työkäytänteitä. Toimintaa on sopeutettu uuteen toimintaympäristöön onnistuneesti ja asiakkaiden tarvitsemat palvelut on pystytty tuottamaan pääsääntöisesti koko KTO:n palvelukirjon mukaisesti. Talous on myös pystytty pitämään tasapainossa; mikä kertoo resurssien ja palvelutarjonnan vaatimusten oikeasta suhteesta. Hallitus esittää kevätvaltuustolle vuoden 2020 tilinpäätöksen yhteydessä, että jäsenkunnille palautetaan 300.000 € palvelujen käytön suhteessa.

 

Tällä hetkellä Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen aikataulu on niin, että uudet hyvinvointialueet aloittaisivat 1.1.2023. KTO:n tavoitteena on, että vammaispalvelut muodostavat oman kokonaisuuden tulevalla hyvinvointialueella. KTO:ssa toimii asumispalvelujen johtajan Sari Hietalan johdolla vammaispalvelujen sotekoordinaattori Marjaana Luotovirta, jonka tehtävänä on olla kiinteässä yhteydessä kuntiin ja suunnitella toimivia asiakasprosesseja maakunnallisen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman mukaisesti. Nämä prosessit ovat käytettävissä niin haluttaessa tulevalla hyvinvointialueella. Kunnissa on paljon vammaispalvelujen osaamista ja mikäli rakenneuudistus tulee, on tärkeää, että osaaminen tulee hyödynnetyksi.

 

Kuntayhtymä tekee palvelumuotoilua koko ajan seuraten toimintaympäristöstä tulevia palvelutarpeita. Siksi kuntayhtymä pyytää jäsenkuntien kannanottoa eri palvelujen tarpeesta.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut on valmistellut lausuntoluonnoksen kaupunginhallitukselle, joka antaa kaupungin lausunnon edelleen erityishuoltopiirin käyttöön. Lausuntoluonnoksen valmisteluun on osallistunut Mylly-Antin koulua koskevan kannanoton osalta sivistysjohtaja.

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää antaa oheisen lausuntoluonnoksen kaupunginhallituksen käyttöön:

Naantalin kaupunki käyttää edelleen tulevina vuosina tarpeen mukaan erityishuoltopiirin kehitysvammaisten palveluja. Tarpeen arvioidaan olevan noin 40:lle asiakkaalle.

Naantali pitää tärkeänä, että kehitysvammaisten erityispalveluja varten alueella toimii erityishuollon tuki- ja osaamiskeskus KTO. Keskus palvelee erityisosaamisellaan sekä kuntien työntekijöitä että kehitysvammaisia henkilöitä ja heidän omaisiaan.

Naantalin sosiaali- ja terveyspalvelujen näkemys eri palveluiden käytöstä ja tarpeesta suunnitelmavuosilla:

Kuntoutuspalvelut

1. Asiakkaille tulee turvata laadukkaat lakisääteiset palvelut. Asiakkaiden palvelukokonaisuuksien suunnitellussa jouheva ja toimiva yhteistyö kunnan vammaispalvelujen työntekijöiden ja KTO:n välillä on keskeistä.

2. Kuntoutuskeskuksessa tarjottavia ympärivuorokautisia jaksoja tarvitaan edelleen erityisesti haasteellisissa runsaasti hoitoa vaativissa tilanteissa sekä esim. omaishoitajien vapaan järjestämiseksi.

Osallisuutta ja työllistymistä edistävä toiminta

1. Naantalin kaupungissa ei ole kehitysvammaisille riittäviä päivä- ja työtoimintapalveluja, joten näiden palvelujen toteuttaminen ostopalveluna tulee jatkumaan toistaiseksi mm. KTO:n yksiköistä.

2. Asiakkaan osallisuuden tukeminen ja digitaalisten palvelujen lisääminen nähdään myönteiseksi asiaksi.

Asumispalvelut

1. Naantalissa erityisesti itsenäistyville nuorille kehitysvammaisille on haasteellista löytää sopivia asumispalveluja. Siksi on tärkeää, että seutukunnan alueella sijaitsee ja mahdollisesti syntyy sopivia yksiköitä. Uuden yksikön perustamisesta Naantaliin ei ole käyty keskustelua mm. tulevien hyvinvointialueratkaisujen vuoksi.

2. Muiden kuin kehitysvammaisten erityisryhmien asumisen järjestämistarve on ollut melko vähäistä, joten oma yksikön perustaminen yksinomaan naantalilaisia varten ei lainsäädännön muuttuessakaan tulisi ajankohtaiseksi. Lisäksi hyvinvointialueratkaisut vaikuttavat merkittävästi asiaan.

Asiantuntijapalvelut ja lääketieteelliset erityispalvelut

Kuntoutussuunnitelmien laadinnassa tavoitteena tulee olla se, että kuntien omat vammaispalvelujen sosiaalityöntekijät ovat tiiviisti mukana suunnitelmien laadinnassa. Erityishuoltopiiriltä toivotaan erityisosaamista täydentämään tätä.

Neuropsykologista asiantuntemusta vahvistetaan myös kunnissa kouluttautumalla. Yhteiset koulutukset ovat kannatettavaa yhteistoimintaa.

Mylly-Antin koulu

Naantalin kaupunki pitää tärkeänä, että KTO tuottaa jatkossakin vaikeavammaisille oppilaille laadukasta toimialueittain tapahtuvaa opetusta. Tavoitteeseen pääsemiseksi tulee Mylly-Antin koululla olla käytössään hyvä johtamisjärjestelmä (pedagogiikka ja hallinto), riittävä ja osaava vakituinen henkilöstö sekä laadukkaat tilat. Lisäksi Naantalin kaupunki pitää tärkeänä hyvää seudullista yhteistyötä ja vaativaa erityistä tukea tarjoavien toimijoiden verkostoitumista.

 

Käsittely Puheenjohtaja Elina Salokangas ilmoitti olevansa jäävi ja poistui paikalta asian käsittelyn ajaksi. Varapuheenjohtaja Hanna Erjanti toimi puheenjohtajana.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 16.08.2021 § 309      

1027/05.04.00/2021    

 

 

Oheismateriaali:

-          KTO-kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskuksen lausuntopyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa KTO -Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskukselle Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin toimintasuunnitelmasta vuosille 2022-2024 seuraavan lausunnon:

Naantalin kaupunki käyttää edelleen tulevina vuosina tarpeen mukaan erityishuoltopiirin kehitysvammaisten palveluja. Tarpeen arvioidaan olevan noin 40:lle asiakkaalle.

Naantali pitää tärkeänä, että kehitysvammaisten erityispalveluja varten alueella toimii erityishuollon tuki- ja osaamiskeskus KTO. Keskus palvelee erityisosaamisellaan sekä kuntien työntekijöitä että kehitysvammaisia henkilöitä ja heidän omaisiaan.

Naantalin kaupunginhallituksen  näkemys eri palveluiden käytöstä ja tarpeesta suunnitelmavuosilla:

Kuntoutuspalvelut

1. Asiakkaille tulee turvata laadukkaat lakisääteiset palvelut. Asiakkaiden palvelukokonaisuuksien suunnitellussa jouheva ja toimiva yhteistyö kunnan vammaispalvelujen työntekijöiden ja KTO:n välillä on keskeistä.

2. Kuntoutuskeskuksessa tarjottavia ympärivuorokautisia jaksoja tarvitaan edelleen erityisesti haasteellisissa runsaasti hoitoa vaativissa tilanteissa sekä esim. omaishoitajien vapaan järjestämiseksi.

Osallisuutta ja työllistymistä edistävä toiminta

1. Naantalin kaupungissa ei ole kehitysvammaisille riittäviä päivä- ja työtoimintapalveluja, joten näiden palvelujen toteuttaminen ostopalveluna tulee jatkumaan toistaiseksi mm. KTO:n yksiköistä.

2. Asiakkaan osallisuuden tukeminen ja digitaalisten palvelujen lisääminen nähdään myönteiseksi asiaksi.

Asumispalvelut

1. Naantalissa erityisesti itsenäistyville nuorille kehitysvammaisille on haasteellista löytää sopivia asumispalveluja. Siksi on tärkeää, että seutukunnan alueella sijaitsee ja mahdollisesti syntyy sopivia yksiköitä. Uuden yksikön perustamisesta Naantaliin ei ole käyty keskustelua mm. tulevien hyvinvointialueratkaisujen vuoksi

2. Muiden kuin kehitysvammaisten erityisryhmien asumisen järjestämistarve on ollut melko vähäistä, joten oma yksikön perustaminen yksinomaan naantalilaisia varten ei lainsäädännön muuttuessakaan tulisi ajankohtaiseksi. Lisäksi hyvinvointialueratkaisut vaikuttavat merkittävästi asiaan.

Asiantuntijapalvelut ja lääketieteelliset erityispalvelut

Kuntoutussuunnitelmien laadinnassa tavoitteena tulee olla se, että kuntien omat vammaispalvelujen sosiaalityöntekijät ovat tiiviisti mukana suunnitelmien laadinnassa. Erityishuoltopiiriltä toivotaan erityisosaamista täydentämään tätä.

Neuropsykologista asiantuntemusta vahvistetaan myös kunnissa kouluttautumalla. Yhteiset koulutukset ovat kannatettavaa yhteistoimintaa.

Mylly-Antin koulu

Naantalin kaupunki pitää tärkeänä, että KTO tuottaa jatkossakin vaikeavammaisille oppilaille laadukasta toimialueittain tapahtuvaa opetusta. Tavoitteeseen pääsemiseksi tulee Mylly-Antin koululla olla käytössään hyvä johtamisjärjestelmä (pedagogiikka ja hallinto), riittävä ja osaava vakituinen henkilöstö sekä laadukkaat tilat. Lisäksi Naantalin kaupunki pitää tärkeänä hyvää seudullista yhteistyötä ja vaativaa erityistä tukea tarjoavien toimijoiden verkostoitumista.

Toiminnan taloudellisuus

Palvelujen mahdollisimman tehokas tuottaminen ja kustannusten huolellinen tarkastelu on kaikkien jäsenkuntien kannalta tärkeää. Kuntayhtymän ei tule kerätä ylimääräisiä varoja kassaansa, vaan maksuosuudet tulee vuosittain veloittaa yhtymän jäsenkunnilta todellisten toteumien mukaisina.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.