Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Pöytäkirja 18.05.2021/Pykälä 13


 

Kulttuuriyhdistysten perusavustukset

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 18.05.2021 § 13                   

456/02.05.01.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja viestintäsihteeri Anu Anttila ja museonjohtaja Anne Sjöström

 

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan ohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää perusavustuksia yleisen kulttuuritoiminnan tukemiseen rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden kulttuuritoiminnan kohde on Naantalin kaupunki. Perusavustuksella tuetaan kulttuurin alalla toimivan yhdistyksen vuotuista toimintaa.

 

Kulttuuripalveluiden kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 182 000 euroa avustuksiin. Määrärahasta on kaupunginvaltuuston päätöksellä osoitettu Naantalin Musiikkijuhlasäätiölle 160 000 euroa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksellä yhdistyksille perus- ja kohdeavustuksina jaettavan määrärahan suuruus on 22 000 €.

 

Kulttuurialan yhdistysten perusavustukset olivat haettavana 31.3.2021 klo 15.00 mennessä. Kaikkien avustuksia jakavien toimielimien edustajien kesken pidettiin yhteinen kokous 13.4., jossa siirrettiin hakemuksia oikeille toimielimille.

 

Perusavustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.

 

Anoja    Anottu €

 

Helianthus ry    1 500

Jöns Budde -seura ry   2 000

Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri 1 500

Naantalin Kamarikuoro ry   1 000

Naantalin Kirjahyrrä ry   1 500

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry  1 500

Naantalin Laulajat ry   1 500

Naantalin Museoyhdistys ry     800

Naantalin Seudun Valokuvaajat NaSeVa ry    350

Naantalin Taideyhdistys ry   1 000

Naantalin Teatteriyhdistys ry  7 000

Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry     400

Rannikon Laulumiehet ry      500

Rymättylän Teatteri ry   5 000

Sunny Side Swing ry   3 500

 

Yhteensä    29 050

 

 

Esittelijä Museonjohtaja

 

Päätösehdotus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää jakaa perusavustuksina kulttuuriyhdistyksille 14 950 euroa seuraavasti:

Helianthus ry 700 €
Jöns Budde -seura ry 1000 €
Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri 1500 €
Naantalin Kamarikuoro ry 700 €
Naantalin Kirjahyrrä ry 1500 e
Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry 1500 €
Naantalin Laulajat ry 700 €
Naantalin Museoyhdistys ry 400 €
Naantalin Seudun Valokuvaajat NaSeVa ry 350 €
Naantalin Taideyhdistys ry 700 €
Naantalin Teatteriyhdistys ry 3000 €
Raision ja Naantalin Pohjola-Norden ry 400 €
Rannikon Laulumiehet ry 500 €
Rymättylän Teatteri ry 1500 €
Sunny Side Swing ry 500 €

Yhteensä 14 950 euroa

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin