Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 11.05.2021/Pykälä 34

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun kokeilutoimipaikoista ja -toimipaikkojen alueista

 

Koulutuslautakunta 11.05.2021 § 34      

200/12.00.02/2021    

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta annetun lain (1046/2020) mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt kokeilutoimipaikat, joissa kokeilukunnan tulee järjestää kaksivuotista esiopetusta syksystä 2021 alkaen.

 

Naantalin kaupungin varhaiskasvatuksen kaksivuotisen esiopetuksen kokeilutoimipaikoiksi on määräytynyt Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä Taimon päiväkoti ja Merimaskun päiväkoti. Kunta ei ole käyttänyt asiassa harkintaa.

 

Kokeiluun osallistuu yhteensä 47 vuonna 2016 syntynyttä lasta. Kokeiluun osallistuvat lapsilistat on kuntakohtaisesti tarkastettu. Muut vuonna 2016 syntyneet lapset osallistuvat kunnassa verkkoryhmään. Verrokkiryhmään kuuluminen ei aiheuta huoltajilta toimenpiteitä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun kokeilutoimipaikoista ja -toimipaikkojen alueista tiedoksi ja ryhtyy päätöksen vaatimiin toimenpiteisiin.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa