Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2021/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan syksyn 2021 kokoukset

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.05.2021 § 37                   

843/00.00.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 29.4.2021

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti toimikautensa alussa (20.6.2017 § 3) pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 erikseen sovittavana päivämääränä kaupungintalolla.

 

Hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käisttelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Toimialan töiden suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista sopia syksyn kokouspäivistä ennakkoon.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää pitää kokouksensa pääsääntöisesi kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 kaupungintalolla.

Syksyn 2021 kokoukset pidetään seuraavasti:

07.09. (ti)   uuden lautakunnan 1. kokous
22.09.        TA22
13.10.
17.11.
08.12.

 

Päätös Rakennustarkastajan päätösehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa