Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2021/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten jako vuodelle 2021

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.05.2021 § 44                   

456/02.05.01.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 10.5.2021

 

Asia

 

Päätös ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten jakamisesta vuodelle 2021

 

Avustushakemukset

 

Naantalin kaupungin avustukset yhdistyksille ja yhteisöille vuonna 2021 ovat olleet haettavana maaliskuun loppuun mennessä. Ympäristö- ja rakennuslautakunnalta on voinut hakea avustusta ympäristönsuojelua tukeviin hankkeisiin, tapahtumiin ja toimintoihin. Avustuksia myönnetään rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantali, tai joiden toiminnan kohde on Naantalissa. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustustenjakoperiaatteet on päätetty lautakunnan kokouksessa 24.4.2019 § 34. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan talousarvioissa avustuksiin on vuodelle 2021 varattu 1000 euroa. Kaupunginhallitus lisäsi talousarviokäsittelyssä 30.11.2020 § 356 ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristönsuojelun avustuksiin yksityisten ja yhdistysten luontopolkuhankkeiden tukemiseen 2000 €.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalle saapui määräaikaan mennessä Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys ry:n ja ProLuolalanjärvi ry:n avustushakemukset.

 

Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys ry, perusavustusanomus, anottava määrä 1 000 euroa

 

Toiminnan tarkoitukseksi ja avustuksen käyttötarkoitukseksi on hakemuksessa ilmoitettu Nuikonlahden vedentilan ja virtaavuuden parantaminen. Vuoden 2021 projekteja ovat ruovikon niitto ja vedenalaisten kivien merkintä Nuikonlahdella, joihin ei ole rahoitusta muualta. Pilottiprojektina toteutetaan ärviänpoisto Pikku-Nuikossa. Rahoittajina ovat ainakin Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Saaristomeren suojelurahasto. Projektissa on omarahoitusosuus. Leikkistenjärven alueelle toteutetaan suunnitelma, johon on saatu erityisrahoitus Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.

 

Pro Luolanlanjärvi ry, kohdeavustusanomus, anottava määrä 3 000 euroa

 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Naantalin Luolalanjärven ja sen ympäristön puhtautta ja hyvinvointia sekä tietoisuutta niiden tilasta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys mm. laatii hankesuunnitelmat eri kunnostusvaiheille, tiedottaa hankesuunnitelman vaiheista ja toteuttamisesta ja tarvittaessa neuvottelee niistä yhteistyökumppaneiden ja osakkaiden kanssa, anoo hankerahoitusta, toteuttaa talkootyötä luvanvaraisesti ja seuraa järven ja sen ympäristön tilaa ja reagoi sen kehitykseen.

Avustus käytettäisiin luontopolun kunnostamiseen pahimmissa kohdissa, jotka ovat iljanteiset ja vaikeakulkuiset. Emäntäkoulun puoleisen polun nousu Laidunpolulta kohti katajaketoa ja metsää on yläpuolelta tulvivien lampivesien vuoksi erittäin vaarallisessa kunnossa, kuten myös vastakkaisen rannan tilanne heti sillalta poistuessa ja varsinkin metsikön jälkeen pelto-osuuksilla järven luoteiskulmaan asti. Näihin tarvittaisiin sepeliä tai soraa ja paikoitellen ehkä myös pitkospuita sekä talkootyötä. Mikäli avustus on riittävä, polun käytön parantamiseksi hankittaisiin myös opasteet ja kummankin lintulavan läheisyyteen ajantasaiset opastaulut. Yhdistys on suunnitelleet myös naantalilaisille suunnattua kyselyä, jossa osallistaisi kuntalaiset ideoimaan, minkälainen unelmien Luolalanjärven ympäristö luontopolkuineen hyvin toteutettuna voisi olla.

 

Yhdistys on hakenut ELY-keskuksen kautta valtionavustusta Luolalanjärven kunnostusta edeltävään tutkimukseen ja kartoitukseen. Parhaillaan keskustellaan ELY-keskuksen kanssa hankerahan saamisesta laskuojien kosteikkojen suunnitteluun.

 

Naantalin kaupungin yhdyskuntatekniikan osastolta on pyydetty näkemys avustushakemuksesta. Luontopolun ylläpito kuuluu yhdyskuntatekniikan osastolla liikuntapalveluille. Yhdyskuntatekniikan päällikön antaman vastuksen mukaan mahdollisia kunnostuskohteita polulla on järven länsipuolella sillan kohdalla alavilla maa-alueilla. Reiteille on myös toivottu levähdyspaikkaa, joten muutama ympäristöön sopiva penkki olisi sopiva kohde, mihin kohdistaa mahdollista avustusmäärärahaa. Lintutornien pohjoisen puoleisille polkuosuuksille ei ole järkevää kohdistaa mahdollista avustusmäärärahaa, koska kehätien suunnitelman laatiminen on käynnistymässä ja voi vaikuttaa Armonlaaksontien leveyteen ja tilavaraukseen polkuosuuksilla. Vastauksen mukaan, mikäli avustusmääräraha myönnetään, tulee toimenpiteistä sopia yksityiskohtaisesti ennen töiden aloittamista liikunta-alueiden työnjohtajan kanssa.

 

OHEISMATERIAALI: avustushakemukset

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää, että avustuksiin varattu määräraha vuonna 2021 jaetaan seuraavasti:

Nuikolahden vesiensuojeluyhdistys ry, 1 000 euroa. Avustus myönnetään hakemuksen mukaisten Nuikolahden vedentilan ja virtaavuuden parantamisesta aiheutuvien toimintojen kuluihin. Avustus myönnetään siltä osin, kuin projekteille ei ole saatu muuta avustusta. Ennen avustuksen maksamista on toimitettava yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja.

ProLuolalanjärvi ry, 2000 euroa. Avustus myönnetään hakemuksen mukaisiin toimenpiteisiin huomioiden yhdyskuntatekniikan päällikön avustushakemuksesta antama vastaus. Toimenpiteistä tulee yksityiskohtaisesti sopia ennen töiden aloittamista kaupungin liikunta-alueiden työnjohtajan kanssa. Mikäli avustusta käytetään luontopolun opastauluihin, tulee niiden yksityiskohtaisesta toteutuksesta sopia myös etukäteen kaupungin kanssa.

Avustukset maksetaan seuraavin ehdoin:

Tarvikekuluihin, tapahtumiin ja hankkeisiin kohdistuva avustus maksetaan jälkikäteen, kun ympäristö- ja rakennuslautakunnalle on esitetty hyväksyttäviin tositejäljennöksiin perustuva tiliselvitys maksutapahtuman tai hankkeen toteuttamisesta. Ainoastaan erityistapauksissa kirjallisen hakemuksen perusteella voidaan avustus maksaa etukäteen. Hakija vastaa toiminnan mahdollisesti edellyttämien viranomaislupien ja maa- tai vesialueen omistajan suostumusten hakemisesta ja noudattamisesta.

Koska avustuspäätös koskee vain talousarviovuotta, tulee hanke saattaa päätökseen siten, että hankkeen maksatusta on haettu ympäristö- ja rakennuslautakunnalta 1.12.2021 mennessä. Vapaamuotoisen maksatushakemuksen liitteenä on esitettävä tiliselvitys sekä selvitys avustuksen käytöstä. Mikäli selvitystä ei esitetä määräaikaan mennessä, hanke tulkitaan jääneen toteutumatta ja avustus menetetään.

Mikäli hanke peruuntuu tai siirtyy, tulee siitä ilmoittaa avustuksen myöntäjälle elokuun ensimmäiseen arkipäivään mennessä, jotta varat voidaan tarvittaessa käyttää muihin avustuskelpoisiin hankkeisiin.

Hakijoille toimitetaan pöytäkirjanote tiedoksi päätöksestä.

 

Päätös Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa