Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 279

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lisämäärärahaesitys Kalevanlahden rantojen ja Rantaraitin parantamiseen

 

Tekninen lautakunta 02.06.2021 § 69     

    

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi 20.5.2021:

 

Vuoden 2021 talousarvion investointiosassa on varattu 80 000 euron määräraha Kalevanlahden rantojen ja Rantaraitin ympäristön parantamiseen.

 

Määrärahalla on levennetty talven ja kevään aikana ns. kävelylaitureita vanhan kaupungin rannassa Amandiksen ja Merisalin kohdalla yhdyskuntatekniikan laituri- ja rantarakentamisen puitekumppanin toimesta.

 

Hankkeen kokonaiskustannukset nousevat 120 000 euroon. Kustannukset ovat kohonneet mm. seuraavista seikoista johtuen:

- Amandiksen kohdalla laituri jouduttiin rakentamaan kokonaan uudelleen leventämisen sijaan

- Merisalin kohdalla paalutustyö oli arvioitua mittavampi

- Työhön sisällytettiin kaiteen rakentaminen Siltapuiston venealtaan päädyn kohdalle

- Työhön sisällytettiin kaidevalaistuksen asentaminen Merisalin kohdalle.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 40 000 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2021 talousarvion investointiosaan kohtaan Kalevanlahden rantojen ja rantaraitin parantaminen.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 14.06.2021 § 279      

15/02.02.00/2021    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle 40 000 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2021 talousarvion investointiosaan kohtaan Kalevanlahden rantojen ja Rantaraitin parantaminen.             

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa