Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.05.2021/Pykälä 232

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Luolalanjärven alueen liittäminen Varsin hyvän toimialueeseen

 

Osallistuminen Varsin Hyvä ry:n maaseudun kehittämisohjelmaan kaudella 2021 - 2027

664/13.03/2020

 

Kaupunginhallitus 21.09.2020 § 285

 

Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää:

 

Varsin Hyvä ry on yksi viidestä Varsinais-Suomen Leader-ryhmästä, joka to­teut­taa toimialueellaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa. Sen tavoitteena on tukea maaseudun elinvoimaisuutta lisäävää kunnan yh­dis­tys­ten, yritysten ja muiden yhteisöjen hanketoimintaa. Nykyinen oh­jel­ma­kau­si päättyy tämän vuoden lopussa, mutta uuden kauden rahoitusta saa­daan käyttöön jo keväällä 2021, joten Leader-toimintaan ei tule kat­kos­ta siir­ty­­kau­sien välillä.

 

Varsin Hyvä ry. pyytää 30.9.2020 mennessä kuntien päätöstä osal­lis­tu­mi­ses­ta Varsin Hyvä ry:n maaseudun kehittämistoimintaan oh­jel­ma­kau­del­le 2021 - 2027. Yhdistys pyytää myös kannanottoa yhdistyksen toimialueen ja kun­ta­ra­hoi­tuk­sen määrittämiseksi. Liitteinä ovat Varsin Hyvän kir­je ja eh­do­tus kuntasitoumukseksi, joka vastaa nykyistä käytäntöä.

 

Liitteet  B2-B3, KH 21.9.2020

 

Kuntien kanssa käytyjen alustavien neuvottelujen pohjalta toi­min­ta-alu­ee­seen ovat lähdössä mukaan kaikki Turun seudun 11 kuntaa. Naantalin kau­pun­ki on osallistunut Varsin Hyvä ry:n toiminta-alueeseen oh­jel­ma­kau­del­la 2014 - 2020. Ennen kuntaliitosta Naantalin Leader-alueena oli Luon­non­maa ja entiset saaristokunnat kuuluivat I Samma Båt - Samassa Ve­nees­sä -yh­dis­tyk­sen alueeseen.

 

Kuntarahoitusosuus maksetaan niiden alueiden osalta, jotka ovat mukana Lea­der-toi­mi­alu­ees­sa. Naantalissa näitä ovat olleet Livonsaari (sis. Lem­pi­saa­ren alue), Luonnonmaa, Merimasku, Rymättylä, Velkua ja Naantalin Van­ha­kau­pun­ki. Naantalin alueisiin voitaisiin lisätä myös uusi Isosuon yri­tys­alue, joka sijaitsee maaseutumaisella alueella.

 

Ohjelman rahoituskehys kuluvalla ohjelmakaudelle on 3,6 milj euroa, jonka li­säk­si kuntarahoitusosuus (20 %) on 2 euroa/asukas/vuosi. Kun­ta­ra­hoi­tus­osuus, joka sisältyy saaristolautakunnan talousarvion määrärahoihin, on ol­lut n. 14 500 euroa vuodessa.

 

Naantalissa hanketoiminta on ollut aktiivista. Naantaliin on kaudella 2014 - 2020 myönnetty tukea 375 152 euroa, josta kaupungin maksama kun­ta­ra­ha on 86 426 euroa. Hankerahoituksen nettohyöty kaupungille on ol­lut 288 726 eu­roa (52,09 euroa/asukas, tilanne 25.5.2020).

 

Oheismateriaali:

Hankkeet kunnittain

 

Kaupunginjohtaja   Naantalin kaupunki

 

esittää, että Varsin Hyvän nykyiseen toimialueeseen Naan­ta­lin osalta lisätään Isosuon alue. Kun­ta­ra­hoi­tus­osuus pidetään ennallaan.
 

päättää osallistua Varsin Hyvä ry:n maaseudun ke­hit­­mis­oh­jel­man toteutukseen ohjelmakaudella 2021 - 2027 ja hyväksyy seuraavan Varsin Hyvä ry:n esityksen kun­ta­ra­hoi­tuk­sen osalta:

 

kuntarahoitus on 2 euroa/asukas/vuosi, alkaen oh­jel­ma­kau­den käynnistymisestä ja päättyen vuonna 2027.

 

Kuntarahoituksesta 20 senttiä/asukas/vuosi kohdistetaan yh­dis­tyk­sen omaan toimintaan (vuosikokoukset, jäsenhankinta, jä­se­nil­le järjestettävät tilaisuudet, retket ja näihin koh­dis­tu­va osuus hallintokuluista), jolloin hankerahoitukseen on käy­tet­­vis­sä 1,80 euroa/vuosi/asukas.

 

Kuntarahoitus maksetaan toimintaryhmälle vuosittain ker­ta­suo­ri­tus­pe­ri­aat­teen mukaisesti.

 

Kunta sitoutuu rahoittamaan 20 % toimintaryhmän Man­ner-Suo­men maaseudun kehittämisohjelmasta saa­mas­ta jul­ki­ses­ta rahoituksesta lukuun ottamatta yri­tys­tu­kia, joissa ei käy­te­tä kuntarahoitusta.

 

Kokouskäsittely  Merkittiin, että saaristolautakunnan puheenjohtaja Jari-Antti Hörkkö oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Kaupunginhallitus  Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginhallitus 24.05.2021 § 232      

940/12.00.00.00/2021    

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Pro Luolalanjärvi ry on esittänyt kaupungille, että Luolalanjärven alue liitettäsiin osaksi Varsin Hyvä ry:n toimialuetta, jolloin se saataisiin tukikelpoiseksi hankealueeksi Leader-toimintaan.

 

Pro Luolalanjärvi ry on uusi yhdistys, joka on perustettu edistämään Naantalin Luolalanjärven ja sen ympäristön puhtautta, hyvinvointia sekä tietoisuutta niiden tilasta.

?Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistyksellä on hanketoimintaa.

 

Asiaa on selvitetty Varsin Hyvä ry:ltä ja maa- ja metsätalousministeriöstä. Alueita ja niiden tukikelpoisuutta ei ole vielä päätetty, joten kaupungin on vielä mahdollista esittää Luolalanjärven aluetta osaksi Varsin Hyvän toimialuetta.  Leader-ryhmien 1. hakuvaihe päättyy 31.5., joten kaupungin esitys pitää toimittaa Varsin Hyvä ry:lle sitä ennen.

 

Tukikelpoinen toiminta-alue olisi järven ja sitä ympäröivän luontopolun alue. Siellä asuu 2 henkilöä. Alueen laajentaminen ei käytännössä vaikuta Leaderiin kuntarahoitusosuuteen (kaupungin rahoitusosuus 2 e/asukas/vuosi), vaikka toiminta-aluetta laajennetaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää Varsin Hyvä ry:lle, että Varsin Hyvän toimialueeseen Naantalin osalta lisätään Luolalanjärven alue ohjelmakautena 2021-2027.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa