Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 20.05.2021/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan perusavustukset 2021

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.05.2021 § 42                   

456/02.05.01.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää perusavustuksia sosiaalista hyvinvointia ja terveyden edistämistä tukeville rekisteröidyille yhteisöille ja yhdistyksille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki, tai joiden toiminnan kohde on Naantalissa. Toiminnan on oltava kaikille avointa ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Perusavustuksella tuetaan yhdistyksen vuotuista toimintaa.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarviossa 2021 on varattu yhdistysten perusavustuksiin 15 000 euroa. Yhdistysten perusavustukset olivat haettavina 31.3.2021 kello 15.00 mennessä.

 

Yhdistysten avustamisen selkeyttämiseksi on sovittu, että pääsääntöisesti yksi toimielin tukee yhtä yhdistystä, eikä avustusrahoja myönnetä samalle yhdistykselle eri lautakuntien kautta. Avustuksia myöntävien toimielinten valmistelijat ovat käyneet yhdessä läpi saapuneet hakemukset ja sopineet hakemusten käsittelystä seuraavasti.

 

Eläkeliiton Naantalin Yhdistys ry osoitti hakemuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan lisäksi kaupunginhallitukselle (1 000 euroa), ja Naantalin Eläkeläiset ry osoitti hakemuksen sosiaali- ja terveyslautakunnan lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle (1 000 euroa). Kummankin yhdistyksen hakemukset päätettiin siirtää vain sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltäväksi.

 

MLL Rymättylän Yhdistys ry, Suomen Punainen Risti Naantalin osasto ja Eläkeliiton Rymättylän Yhdistys ry osoittivat hakemuksensa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle. Näiden yhdistysten hakemukset päätettiin siirtää sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltäväksi.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tuli käsiteltäväksi 15 yhdistyksen hakemukset, joista yksi saapui myöhässä (Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry).

 

Kaikki yhdistykset eivät ole toimittaneet kaikkia pyydettyjä liitteitä kokoukseen mennessä. Ennen avustusten maksamista yhdistysten on toimitettava puuttuvat liitteet.

 

Liitteenä on yhdistelmä avustushakemuksista ja esitys myönnettävistä avustuksista. Lautakunnan jäsenet voivat tutustua avustusanomuksiin sovittaessa etukäteen sekä kokouspäivänä palvelupisteessä.

 

LIITE A2, SOTE-LTK 20.5.2021

 

 

 

 

 

 

Määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset:

 

Yhdistys

Euroa

Eläkeliitto Lemu-Askainen-Velkuan yhdistys ry

     200

Eläkeliitto Naantalin Yhdistys ry (hakemus 1 ja 2)

  1 700

Eläkeliitto Rymättylän Yhdistys ry

  1 000

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry

  2 000

MLL Merimaskun yhdistys ry

     700

MLL Rymättylän Paikallisyhdistys ry

  2 000

Naantalin Eläkeläiset ry (perus- ja kohdeavustus)

  2 500

Naantalin Pelastakaa Lapset ry

  1 000

Naantalin Seniorit ry

  1 200

Naantalin Seudun Reumayhdistys ry

     600

Naantalin Vanhusten Tuki ry

  6 000

Sullekans ry

  1 500

Suomen Punainen Risti Naantalin osasto

     700

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry

     900

 

 

Yhteensä:

22 000

 

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää myöntää yhdistyksille perusavustuksina 15 000 euroa seuraavasti:


Yhdistys                                                              Euroa
Eläkeliitto Lemu-Askainen-Velkuan yhdistys ry        200
Eläkeliitto Naantalin Yhdistys ry (hakemus 1 ja 2)        750
Eläkeliitto Rymättylän Yhdistys ry                        750
Killin Kehitysvammaisten Tuki ry                             1 700
MLL Merimaskun yhdistys ry                                700
MLL Rymättylän yhdistys ry                                750
Naantalin Eläkeläiset ry (perus- ja kohdeavustus)        750
Naantalin Pelastakaa Lapset ry                                750
Naantalin Seniorit ry                                                750
Naantalin Seudun Reumayhdistys ry                        400
Naantalin Vanhusten Tuki ry                             5 300
Sullekans ry                                                     1 300
Suomen Punainen Risti Naantalin osasto                700
Turun Seudun Yksinhuoltajat ry                                200

Yhteensä:                                                         15 000

 

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa