Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Naantalin kaupungin eettiset ohjeet

 

Kaupunginvaltuusto 15.03.2021 § 23 

 

Valtuutettu Samuli Santalahden ym. valtuustoaloite koskien päätöksentekoilmapiirin parantamista

 

    

Valtuutettu Samuli Santalahti luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 11 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Kaupunginvaltuuston päätöksentekoilmapiiri on kuluneella valtuustokaudella ollut valitettavan heikko. Keskustan valtuustoryhmä on huolestunut lisääntyvästä eripurasta ja päättäjien julkisten kirjoitusten tasosta.

 

Yhteistyön puutetta harmitellaan, ja samalla muita päättäjiä nimitellään sediksi ja tädeiksi. Yhteistyöhön pitää aina pyrkiä, mutta muiden päättäjien jakaminen takapenkkiläisiin ja etupenkkiläisiin ei ole rakentavalle keskustelulle mielekäs tapa. Värikäs kirjallinen ilmaisu voi olla vaalien alla tarkoituksenmukaista, mutta usein se on yksinkertaisesti kokemattomuutta, ja aina huonoa käytöstä.

 

Olemme erityisen huolestuneita julkisista ulostuloista, joissa päättäjiä ja kaupunkilaisia jaetaan hyviin ja pahoihin, ja myös oikeisiin ja vääriin naantalilaisiin. Esimerkkinä kirjoitukset lkäystävällinen Naantali­ ohjelmasta, jonka tavoitteita ei kukaan ole toistaiseksi vastustanut.

 

Emme myöskään mitenkään voi ymmärtää saaristolaisten syyllistämistä kantakaupungin kaavoituksen osalta. Demokratiassa päätös muodostuu yhteisistä mielipiteistä, ja olemme hyvin vaarallisella tiellä jos ajattelemme, että vain määrätyllä tavalla ajattelevilla kuntalaisilla on oikeus mielipiteisiinsä. Saaristolaisille ominaista on aina ollut yhteisön etu ja eteenpäin katsominen, ja koemme väitteet luontoarvojen vähättelystä loukkaaviksi.

 

On vaikea ymmärtää, mitä tarkoitusta ajavat mielipiteet siitä, että eri tavalla asioista ajattelevat tarkoituksella yrittävät aiheuttaa haittaa toisille. Jos päätös ei miellytä, se ei oikeuta muiden päättäjien henkilöön meneviä loukkauksia.

 

Keskustan valtuustoryhmä ehdottaa aloitteenaan, että heti vaalien jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja valtuustoryhmien toimesta ryhdytään toimenpiteisiin hyvien yhteistyötapojen ja pelisäätöjen luomiseksi."

  

 

Päätös   Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginvaltuusto 07.06.2021 § 60     

450/00.01.01.01/2021      

 

 

Päätösehdotus  Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen hallintopalvelujen  valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään kaupunginlakimies Turo Järvinen.             

 

Päätös   Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.05.2021 § 219     

    
 

Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen ja controller Riikka Söderlund

 

Kaupungin eettiset ohjeet

 

Kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään Naantalin kaupungin eettisten ohjeiden hyväksymistä. Valmistelun taustalla on muun muassa Kuntaliiton julkaisu "Korruptio ja eettisyys kunnassa" (2018) sekä kuntaliiton yleiskirjettä "Ohje vieraanvaraisuudesta, eduista ja lahjoista" (17/2017).

 

Ohjetta on valmistellut hallintopalveluissa kaupunginlakimies ja controller. Valmistelun aikana on pyydetty palvelualoilta, tytäryhtiöiltä sekä valtuustoryhmiltä kommentteja ja korjausesityksiä luonnokseen, jonka jälkeen työryhmä valmisteli lopullisen esityksen Naantalin kaupungin eettisiksi ohjeiksi.

 

Ohjeistus koskee kaikkea Naantalin kaupungin toimintaa ja toimijoita. Ohjeen tarkoituksena on edistää eettistä käyttäytymistä ja toisaalta estää epäeettistä tapaa toimia, tarkoituksena siten hakea selvennystä sallitun ja kielletyn rajaan.

 

Nyt hyväksyttäväksi esitettävät ohjeet toimivat samalla vastauksena valtuutettu Samuli Santalahden (KV 15.3.2021 § 23) jättämään valtuustoaloitteeseen.

 

Toimintaa ohjaavat periaatteet

 

Kaupunki edistää kaikessa toiminnassaan arvoja, jotka on kuvattu kaupungin strategiassa. Arvoihin sisältyvät luottamus, vastuullisuus, rohkeus, turvallisuus ja aurinkoisuus.

 

Eettiset ohjeet

 

Kaupunki painottaa kaikessa toiminnassaan rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaista kohtelua sekä avoimuutta. Kaupunki pyrkii, yhdessä kuntalaisten kanssa, rakentamaan vakaan ja turvallisen ympäristön, kunnioittamaan kuntalaisten ja henkilöstönsä laillisia oikeuksia sekä tukemaan heidän hyvinvointiaan ja viihtyvyyttään. Hyvä maine on kaupungille tärkeä toimintaa ohjaava periaate.

 

Kaupungin viestintä on avointa, ajankohtaista, ennakoivaa ja totuudenmukaista, ja sen tulee antaa kaupunkilaisille, joukkoviestimille, viranomaisille ja muille sidosryhmille riittävät ja asianmukaiset tiedot päätöksenteosta ja palveluista.

 

Työntekijöiden osaaminen ja asiantuntemus on kaupungin voimavara. Jokainen kaupungin henkilökuntaan kuuluva toimii ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Kaupunki kohtelee sidosryhmiään yhdenmukaisten periaatteiden mukaan ja pitää lähtökohtana, että myös ne kunnioittavat kaupungin hyväksymiä eettisiä ohjeita.

 

Päätöksenteko on avointa, julkista ja tasapuolista. Läpinäkyvyyttä edistetään kaikessa taloudellisessa toiminnassa korruption ja lahjonnan ehkäisemiseksi. Henkilökohtainen etu ei saa vaikuttaa millään tasolla päätöksentekoon. Kaupungin henkilökuntaan kuuluvan tulee välttää sellaisia henkilökohtaisia sivutoimia tai toimintaa, jotka voivat olla ristiriidassa heidän velvollisuuksiensa kanssa kaupunkia kohtaan.

Kaupungin toiminnassa ei sallita minkäänlaisia väärinkäytöksiä tai vilpillistä toimintaa, eikä kaupungin omaisuutta tai varoja saa käyttää oman edun tavoitteluun. Väitteet tällaisesta toiminnasta tutkitaan ja ryhdytään tarvittaessa oikeudellisiin toimiin.

 

Kaupungin työntekijä ei saa vaatia, ottaa vastaan tai hyväksyä lahjaa tai muuta etua, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa palvelussuhteessa. Esimiesten on huolehdittava, että työntekijät tuntevat kaupungin ohjeet ulkopuolisten kustantamien matkojen ja muiden taloudellisten etujen vastaanottamisesta.

Kaupunki on kaikessa toiminnassaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa korostava työnantaja, joka kunnioittaa henkilöstönsä oikeutta mielipiteisiin, vakaumuksiin ja yhdistystoimintaan osallistumiseen. Henkilöstöön kuuluvia kohdellaan yksilöinä siten, että he voivat työskennellä parhaalla mahdollisella tavalla oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan toteuttaen.

Jokainen esimies vastaa osaltaan siitä, että eettiset ohjeet saatetaan henkilöstön tietoon ja että kaikki henkilöstöön kuuluvat noudattavat niitä.

Eettisistä ohjeista on lisäksi tiivistetty pelisäännöt niin sanotuksi huoneentauluksi.

 

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt Naantalin kaupungin eettiset ohjeet kokouksessaan 25.3.2021 § 21 puoltaen valmisteltuja eettisiä ohjeita ja pelisääntöjä. Eettiset ohjeet ovat olleet käsiteltävinä myös kaikilla kaupungin organisaation palvelualoilla, konsernin tytäryhtiöiden hallituksissa sekä valtuustoryhmissä. Näistä saaduista palautteista on laadittu yhteenveto.

 

Eettiset ohjeet ja pelisäännöt -huoneentaulu ovat liitteinä.

 

Liitteet B1 - B2, KH 17.5.2021

 

Oheismateriaali 

-          Yhteenveto saaduista palautteista

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Naantalin kaupungin eettiset ohjeet liitteiden mukaisina noudatettavaksi kaupungin toiminnassa ja

- pitää tärkeänä, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, kaupunginhallituksen puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja tulevalla valtuustokaudella arvioivat yhdessä säännöllisin väliajoin eettisten ohjeiden periaatteiden toteutumista,

- antaa Samuli Santalahden valtuustoaloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen.

 

Kokouskäsittely  Merkittiin, että henkilöstön edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

Kaupunginjohtaja tarkensi eettisten ohjeiden kolmannen sivun toista lausetta seuraavasti: "Toimemme ovat oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden ja ne suojaavat kuntalaisten sekä asiakkaiden oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia."

 

Tarkennetut eettiset ohjeet ovat liitteenä B1.

 

Päätös Kaupunginjohtajan tarkennettu ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginvaltuusto 07.06.2021 § 60      

450/00.01.01.01/2021    

 

 

  Naantalin kaupungin eettiset ohjeet ja eettiset pelisäännöt ovat liitteinä.

 

  Liitteet A3 - A4, KV 7.6.2021

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus  

 

Päätösehdotus 

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy Naantalin kaupungin eettiset ohjeet liitteiden mukaisena noudatettavaksi kaupungin toiminnassa ja

- pitää tärkeänä, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, kaupunginhallituksen puheenjohtajisto ja kaupunginjohtaja tulevalla valtuustokaudella arvioivat yhdessä säännöllisin väliajoin eettisten ohjeiden periaatteiden toteutumista,

- antaa Samuli Santalahden valtuustoaloitteeseen esittelytekstin mukaisen vastauksen.

  Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginvaltuusto  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa