Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 06.04.2021/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Perusopetuksen tuntiresurssin käyttö lukuvuonna 2021-2022

 

Koulutuslautakunta 06.04.2021 § 23     

645/12.00.01.00/2021      

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

Talousarvioon 2021 on lukuvuodelle 2021-2022 varattu määrärahaa perusopetuksen järjestämiseen 3 635,5 vuosiviikkotuntia vastaava määrä. Tuntien jakamisesta eri koulujen kesken on neuvoteltu koulunjohtajien ja rehtorien kanssa.

 

Tulevana lukuvuonna perusluokkien määrä vähenee alakoulussa yhdellä pienenevän oppilasmäärän johdosta.

 

Koulujen tarvitsemaan tuntimäärään vaikuttavat mm. seuraavat tekijät: oppilasmäärä, opetusryhmien koko, yhdysluokat, käytössä oleva tuntijako, kielten ryhmien muodostuminen, ET- tai harvinaisten uskontojen opetus, oppimisen tuen tarve, pienryhmäopetus, valinnaisaineet.

 

Laskelma talousarvioon varattujen tuntien jaosta koulujen käyttöön on esityslistan liitteenä.

 

LIITE B1, KOULLTK 6.4.2021

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta päättää jakaa perusopetuksen tuntimäärät eri kouluille lukuvuonna 2021 - 2022 seuraavasti:

Karvetin koulu 407,5 vkt
Kultarannan koulu 134,0 vkt
Kuparivuoren koulu 388,5 vkt
Lietsalan koulu 207,5 vkt
Merimaskun koulu 235,5 vkt
Rymättylän koulu 199,5 vkt
Taimon koulu 445,5 vkt
Maijamäen koulu 880,0 vkt
Suopellon koulu 531,5 vkt
Velkuan koulu 138,0 vkt
johtava rehtori 12 vkt
joustava perusopetus 28 vkt
kiertävä erityisluokanopettaja 28 vkt

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa