Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nimistötoimikunta
Pöytäkirja 31.03.2021/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Röölänrannan asemakaava

 

Nimistötoimikunta 31.03.2021 § 4     

615/10.02.03/2021      

 

 

Valmistelija Kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa

 

Röölän rantaan valmistellaan nyt asemakaavaehdotusta. Alueelle ei ole tulossa uusia katuja, joten nimeämistarve kohdistuu ranta-alueeseen kokonaisuutena. Pohjaehdotuksena kaavoittaja esittää ranta-alueen nimeksi Röölänranta.

 

Esillä on ollut myös entisen Rööläntieltä yhteysaluelaiturille johtaneen maantiealueen nimeäminen. Tätä ei kuitenkaan olla esittämässä, koska kaavaehdotukseen ei ole osoitettu erillistä rantaan johtavaa tiealuetta.

 

Esityslistan liitteenä oli Röölänrannan asemakaavaluonnos.

 

Esittelijä Kaupunginarkkitehti

 

Päätösehdotus Käydään keskustelu Röölän ranta-alueen nimistöstä.
Päätetään jatkotoimenpiteistä keskustelun perusteella.

 

Kokouskäsittely Nimistötoimikunta esitti Röölän ranta-alueen nimeksi Röölänranta. Lisäksi nimistötoimikunta totesi, että Sillitie-nimeä on toivottu katualueen nimeksi, ja valtuuttaa kaavoittajan selvittämään sen käyttömahdollisuutta.

 

Päätös Kaupunginarkkitehdin päätösehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa