Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 22



 

Sivistyspalveluiden saatavien poisto

 

Koulutuslautakunta 15.04.2025 § 22      

192/02.06.04/2025    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Hans Våg

 

Kaupunginhallitus, lautakunta tai viranhaltija voi päätöksellään poistaa kirjanpidon saatavatileistä ne saamiset, joita ei perintätoimin ole pystytty perimään tai joiden periminen muista syistä ei ole mahdollista.

 

Saatavan poisto on aina perusteltava. Saatavan poiston tulee tapahtua kolmen vuoden kuluessa laskutusvuoden päättymisestä. Poistetut saatavat siirretään perittäviksi perintätoimiston toimesta, joka ylläpitää niistä luetteloa. Perintätoimisto jatkaa perintää, kunnes saatava joko saadaan tai siitä ja sen perinnästä luovutaan. Poistetuista saatavista myöhemmin mahdollisesti tulevat suoritukset tuloutetaan rahatoimelle.

 

Vapaaehtoinen saatavasta ja sen perinnästä luopuminen on aina käsiteltävä luottamustoimielimessä.

 

Naantalin opisto esittää liitteessä todettujen maksusaatavien poistoa kirjanpidosta. Saatavien yhteisarvo on 110 euroa. Saatavat ovat jälkiperinnässä.

 

Liite 1, koulutuslautakunta 15.4.2025

??

Varhaiskasvatus esittää liitteessä todetun maksusaatavan poistoa kirjanpidosta. Saatavien yhteisarvo on 5 388,31 euroa. Saatavat ovat jälkiperinnässä. 

 

Liite 2, koulutuslautakunta 15.4.2025

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta päättää poistaa liitteiden mukaiset saatavat kirjanpidosta.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.