Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 18



 

Luonnonmaan perhetalon laajentaminen

 

Koulutuslautakunta 15.04.2025 § 18      

392/10.03.02.00/2025    

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

Luonnonmaan perhetalossa toimii Luonnonmaan päiväkoti ja Luonnonmaan koulu. Perhetalo sijaitsee keskellä kehittyviä asuntoalueita.

 

Luonnonmaan väestökehitystä on arvioitu MDI:n ja FCG:n toimesta. Lisäksi on tehty erilaisia laskelmia kaupungin omana virkatyönä. Liitteessä 1 selvitetään palvelutarpeen arviointi lyhyellä aikavälillä ja liitteessä 2 kuvataan väestöennuste vuoteen 2040.

 

Liitteet 1-2, koulutuslautakunta 15.4.2025

 

Arviointi osoittaa, että Luonnonmaan väestönkehityksen ennustetaan etenevän suotuisasti uusilla kaavoitetuilla asuntoalueilla. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksen käyttöaste on noussut yli 90 prosenttiin.

 

Kaupunki on varautunut Luonnonmaan perhetalon laajentamiseen jo 1.10.2019 hyväksytyssä hankesuunnitelmassa ja 10.6.2021 hyväksytyissä Luonnonmaan perhetalon pääpiirustuksissa. Laajennuksessa tulee huomioida varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen 1-6 luokkien kasvanut palvelutarve. Tilojen mitoituksessa tulee mahdollistaa kaksisarjainen alakoulu ja varhaiskasvatuksen kapasiteetin nosto 35 lapsella.

 

Oheismateriaali: Luonnonmaan tilannekatsaus

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle ja tekniselle lautakunnalle toimenpiteitä palvelutarpeen täyttämiseksi laajentamalla Luonnonmaan perhetaloa.

 

Kokouskäsittely   Merkittiin, että rehtori Miia Syrjämäki poistui kokouksesta

tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.