RSS-linkki
Kokousasiat:https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Vesihuoltolaitoksen saatavien poistaminen
Tekninen lautakunta 24.04.2025 § 35
298/02.06.04/2025
Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 11.4.2025
Kaupunginhallitus, lautakunta tai viranhaltija voi päätöksellään poistaa kirjanpidon saatavatileistä ne saamiset, joita ei perintätoimin ole pystytty perimään tai joiden periminen muista syistä ei ole mahdollista.
Saatavan poisto on aina perusteltava. Saatavan poiston tulee tapahtua kolmen vuoden kuluessa laskutusvuoden päättymisestä. Poistetut saatavat siirretään perittäviksi perintätoimiston toimesta, joka ylläpitää niistä luetteloa. Perintätoimisto jatkaa perintää, kunnes saatava joko saadaan tai siitä ja sen perinnästä luovutaan. Poistetuista saatavista myöhemmin mahdollisesti tulevat suoritukset tuloutetaan rahatoimelle.
Vapaaehtoinen saatavasta ja sen perinnästä luopuminen on aina käsiteltävä luottamustoimielimessä.
Tekniset palvelut esittää liitteessä todettujen saatavien poistoa kirjanpidosta. Liitteet ovat JulkL 24.1 § 20 ja § 23 perusteella salaisia, mutta kokouksen osallistujien nähtävillä sähköisessä kokoushallinnassa.
Liite 1 , Tekninen lautakunta 24.4.2025 (Salassa pidettävä Julk. 24.1. § 23)
Hallintosäännön 26 § kohdan 5 mukaan kukin lautakunta päättää toimialallaan saatavien poistamisesta, kun saatavien määrä on yli 100 euroa.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö 26 § kohta 5
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää poistaa liitteiden mukaiset saatavat.
Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |