Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.10.2024/Pykälä 133



 

Opintien katusuunnitelmaehdotuksen vahvistaminen

 

Tekninen lautakunta 11.09.2024 § 117     

    

 

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 3.9.2024

 

Opintien liikennetarpeet tulevat muuttumaan suunnitteilla olevan liikuntahallin myötä. Uuden hallin ja  koulun suunnitteilla olevien pihajärjestelyiden myötä Opintielle on laadittu kadun parantamissuunnitelma.  Suunnitelmassa on esitetty pysäköintialue, joka sijoittuu Lpa-alueelle sekä osittain asemakaavan mukaiselle  puistoalueelle. 

 

Jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita on parannettu suunnitelmassa siten, että Opintien pään kiertoliittymään saakka koulun puolelle on suunniteltu eroteltu jalankulku- ja pyöräilyväylä. Nykyään tällä puolen on  pelkästään jalkakäytävä.

 

Uuden liikuntahallin tulee olla hyvin saavutettavissa tilauslinja-autolle. Suunnitelmaehdotuksessa linja-auto  pääsee kääntymään Opintien päähän suunnitellussa kiertoliittymässä sekä jättämään asiakkaat hallin  puoleiselle reunalle. Liikuntahallin puoleisella ajoradan reunalla on kaksi kohtaa, johon linja-autot 

mahtuvat pysähtymään. Toiselle niistä voi pysäköidä muutkin ajoneuvot aikarajoitetusti. Aikarajoitettuja  kadunvarsipysäköintipaikkoja on esitetty Opintien varteen myös Perhehotelli Oy:n puoleiselle ajoradan  reunalle. Opintien ajoradan leveys on 6,5 m.

 

Koulutalon uusien pihajärjestelyiden myötä pihalta vähenee Sunborn-kylpyläkonsernin käyttöön osoitettuja pysäköintipaikkoja. Niitä osittain korvaamaan suunnitelmassa on esitetty uusi pysäköintialue Opintien  päätyyn. Pysäköintipaikat on osoitettu hotellin asiakkaille. Perhehotelli Oy:n omistaman tontin viereisessä kulmassa kiertoliittymän päässä, jalkakäytävälaatoitus viistää tontin puolta maanpäällisiltä osin noin 30 cm puolen metrin matkalla. Asia on ollut esillä kaupungin ja Sunborn-kylpyläkonsernin välisisissä  neuvotteluissa eikä konserni nähnyt estettä asialle.

 

Kadun valaistus uusitaan ja kuivatusta parannetaan rakentamalla uusi hulevesilinja. Kiertoliittymän  keskiaiheeseen on esitetty istutettavan havupuita.

 

Kiertoliittymä ja Lpa-alue sijoittuu osittain liito-oravan elinpiiri ydinalueen reunaan. Suunnitellulla katu- ja  pysäköintialueella ei ole havaittu pesäpuita Maijamäen liito-oravaselvityksessä (2022) . Asiasta on  alustavasti keskusteltu ELY-keskuksen edustajan kanssa.

 

Suunnitelmaehdotus on liitteenä.

 

Liitteet 1-4, TEKLA 11.9.2024

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Opintien katusuunnitelmaehdotuksen ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville sekä pyytää Ely-keskuksen luonnonsuojeluyksiköltä lausuntoa.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Tekninen lautakunta 22.10.2024 § 133      

822/10.03.01.00.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Heli Ojanen 10.10.2024

 

Opintien katusuunnitelmaehdotus oli julkisesti nähtävänä 26.9.2024 - 9.10.2024 kaupungintalolla sekä  kaupungin nettisivuilla. Nähtävilläolosta on kuulutettu kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla ja  verkkosivuilla sekä Rannikkoseudussa. 

 

Suunnitelmaehdotukseen ei jätetty muistutuksia nähtävilläoloaikana. ELY-keskukselta saatiin lausunto. ELY- keskus toteaa, että katusuunnitelma sijoittuu alueille, jolla ei ole merkittävää merkitystä liito-oravan  kannalta, mutta suunnitelman toteutettaessa tulee varmistua, että toimenpidealuetta ei laajenneta  ehdotusta enempää liito-oravan ydinalueeseen päin eikä rakentamisvaiheessa kohdisteta toimenpiteitä  ehdotusalueen ulkopuolelle, liito-oravan ydinalueelle.

 

ELY-keskuksen lausunto on liitteenä.

 

Liite 1, TEKLA 22.10.2024

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee ELY-keskuksen lausunnon tiedokseen ja päättää vahvistaa Opintien  katusuunnitelmaehdotuksen. Samalla tekninen lautakunta päättää, että tämä päätös saadaan panna  täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.