Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 17.09.2024/Pykälä 29



 

Saaristolautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2025

 

Saaristolautakunta 17.09.2024 § 29      

593/02.02.00/2024    

 

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Saaristolautakunta antaa vuoden 2025 talousarvioesityksensä kaupunginhallitukselle.

 

Tarkempi kuvaus saaristolautakunnan toiminnasta esitetään liitteenä olevan toiminta- ja taloussuunnitelman selostusosassa sekä talousarvioluonnoksessa.

 

Liite 1, saaristoltk 17.9.2024

 

 

 

 

Esittelijä Kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Saaristolautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle oheisen liitteen mukaisen vuoden 2025 talousarvioehdotuksen hyväksymistä.

 

Kokouskäsittely Lauri Pietikäinen esitti, että on tärkeää saada kevyenliikenteen väylä Velkuan Teersalolle asti.

 

Päätös Kehittämispäällikön päätösehdotus hyväksyttiin, lisäksi lautakunta pitää tärkeänä, että kevyenliikenteen väylän suunnittelu Velkuan Teersalolle asti aloitetaan vuoden 2025 aikana.