Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 46


Hyvinvointikertomus 2023

 

Naantalin kaupungin hyvinvointikertomus 2023

 

Hyvinvointilautakunta 28.05.2024 § 18     

    

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan keskeisimpiä tehtäviä. Kaupungin strategia ja arvot ohjaavat kunnille lakisääteistä hyvinvointityötä, jonka toimenpiteiden suunnittelusta ja käytännön toteutuksesta huolehtivat Naantalissa kaikki kunnan eri toimialat.

 

Terveydenhuoltolain (1326/2010) § 12 velvoittaa kuntia raportoimaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä väestöryhmittäin sekä toteutuneista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi valtuustolle valmistellaan kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus, joka kokoaa kattavasti kaikki vuosittaiset raportit yhteen. Vuoden 2023 alusta lähtien kuntien tulee toimittaa hyvinvointisuunnitelma- ja kertomukset myös hyvinvointialueelle.

 

Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Hyvinvointikertomuksen laadintaprosessi tukee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaamista ja se auttaa tiivistämään eri asiantuntijoiden näkemykset sekä yhteiset tavoitteet.

 

Vuosittainen raportointi tuo esiin hyvinvoinnin tilaa, sen edistämiseen tehtyjä toimenpiteitä sekä tarpeita hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tulevina vuosina. Hyvinvoinnin nykytila on kirjattu kertomukseen vastaamaan vuoden 2023 tilannetta. Indikaattoritiedoissa on käytetty tuoreinta saatavilla olevaa tietoa.

 

Hyvinvointityöryhmä on päivittänyt hyvinvointikertomusta toteutuneilla toimenpiteillä ja antanut oman arvionsa tavoitteiden jatkokehittämiseen. Tavoitteiden toteutumista kuvaavat suuntavärit on arvioitu yhdessä hyvinvointityöryhmän kanssa. Kertomus on käsitelty kaupunginjohtajan hyte-ryhmässä 18.3.2024.

 

Hyvinvointikertomuksen vuosittainen raportti on esityslistan liitteenä.

 

Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri on läsnä kokouksessa asiantuntijana.

 

Liite 1, hyvinvointilautakunta 28.5.2024

 

Esittelijä Vs. sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy omalta osaltaan Naantalin kaupungin hyvinvointikertomuksen vuoden 2023 raportin ja antaa sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Vs. sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 170     

    

  Hyvinvointikertomuksen vuosittainen raportti on liitteenä.

 

  Liite 1, KH 17.6.2024

 

Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri on läsnä kokouksessa asiantuntijana.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Naantalin kaupungin hyvinvointikertomuksen vuoden 2023 raportin ja lähettää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginvaltuusto 02.09.2024 § 46      

525/00.01.02.01/2024    

 

  Hyvinvointikertomuksen vuosittainen raportti on liitteenä.

 

  Liite 1, KV 2.9.2024

 

Hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri on läsnä kokouksessa asiantuntijana.

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee hyvinvointikertomuksen 2023 tiedoksi.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että hyvinvointikoordinaattori Marika Lineri oli läsnä asiantuntijana kokouksessa.

 

Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.