Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 39


 

Kotouttamistoiminnan viranomaistehtävien hoitamiseen liittyvän yhteistoimintasopimuksen irtisanominen

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 345     

    

Sopimus kotouttamistoiminnan viranomaistehtävän hoitamisesta Naantalin ja Raision kaupunkien välillä

 

 

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Jani Välimäki

 

"Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain myötä hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä niille siirtyvät vain niille lainsäädännössä säädetyt tehtävät. Tämä tarkoittaa siis sitä, että sosiaalihuolto ei voi enää 2023 jälkeen hoitaa esimerkiksi kotoutumislain mukaisten alkukartoitusten tai kotoutumissuunnitelmien toimeenpanoa. Näissä kunnissa, missä kotoutumista edistävä toiminta on organisoitu sosiaalitoimeen, tulee huomioida tämä hallinnollisesti, organisatorisesti ja henkilöstöresurssien osalta. Erityisesti henkilöstöresurssien osalta kunnan tulee kiinnittää huomioita siihen, että kuntaan jää resursseja hoitamaan kotoutumislain mukaisia tehtäviä siitä huolimatta, että hyvinvointialueille siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu. On keskeistä huomioida, että sosiaali- ja terveydenhuolto edistää jatkossakin maahanmuuttajien kotoutumista, samoin kuin kunnan yleisen palvelujärjestelmän mukaiset palvelut sekä työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut. Kotoutumislaissa säädetään kuitenkin tietyistä vain maahanmuuttajille suunnatuista palveluista, joiden järjestämisvastuun osalta kuntien on huolehdittava riittävät resurssit. Edellä mainitun alkukartoituksen ja kotoutumissuunnitelman laatimisen ohella kunnan on jatkossakin sovittava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa maahanmuuttajan kuntaan osoittamisesta sekä huolehdittava siihen liittyvistä toimenpiteistä, kuten asunnon järjestämisestä." (HE 84/2022 vp.)

 

Naantalin kaupunki ja Raision kaupunki ovat yhdessä valmistelleet kuntien vastuulle jäävän kotouttamistoiminnan järjestämistä yhteistyönä. Yhteistyö on tarkoitus toteuttaa yhteisenä henkilöresurssina (maahanmuuttokoordinaattori) siten, että maahanmuuttokoordinaattorin työpanos maahanmuuttajien kotouttamiseen jakautuu tasan (50 % - 50 %) Naantalin ja Raision kesken.

 

Maahanmuuttokoordinaattori tulee Naantalin osalta vastaamaan ensisijaisesti kotouttamiseen liittyvästä asiakastyöstä, mutta osallistuu myös verkostotyöskentelyyn sekä kotouttamistoiminnan suunnitteluun. Maahanmuuttokoordinaattorista aiheutuvat kustannukset on huomioitu työllisyyspalveluiden vuoden 2023 talousarviossa.

 

Maahanmuuttokoordinaattorin virka perustetaan Raisioon ja Naantali hankkii työpanosta ostopalveluna. Koska kotouttamiseen liittyvät tehtävät sisältävät viranomaistehtäviä, joita annetaan virkavastuulla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi, tulee näiden tehtävien hoitamisesta sopia kuntalain 54 §:n mukaisesti. Päätöksen viranomaistehtävän hoitamisen siirtämisestä tekee kaupunginvaltuusto kaupunginhallituksen esityksestä.

 

Yhteistoimintasopimus on liitteenä.

 

Liite 1, KH 28.11.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää
1. antaa kotoutumislain (laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) mukaiset asiakastyöhön liittyvät viranomaistehtävät Raision kaupungin viranhaltijan hoidettavaksi ja
2. hyväksyä yhteistoimintasopimuksen ja valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan yhteistoimintasopimuksen sillä ehdolla, että Raision kaupunginvaltuusto hyväksyy maahanmuuttajakoordinaattorin viran perustamisen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 117     


Viranomaistehtävien siirtoa koskeva yhteistyösopimus oheistetaan.

 

Liite 1, KV 12.12.2022

 

Raision kaupunginvaltuusto on hyväksynyt maahanmuuttokoordinaattorin viran perustamisen talousarviokokouksessaan 28.11.2022 § 136.

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää
1. antaa kotoutumislain (laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) mukaiset asiakastyöhön liittyvät viranomaistehtävät Raision kaupungin viranhaltijan hoidettavaksi ja
2. hyväksyä Naantalin kaupungin ja Raision kaupungin välisen yhteistoimintasopimuksen kotouttamistoiminnan viranomaistehtävistä  liitteen 1 mukaisena sekä
3. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan kotouttamistoiminnan viranomaistehtäviä koskevan yhteistoimintasopimuksen.

 

Kaupunginvaltuusto  Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 156     

    

 

 

Valmistelija  Työllisyyspäällikkö Jani Välimäki

 

Naantalin kaupunki ja Raision kaupunki ovat solmineet yhteistoimintasopimuksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisen palveluiden järjestämisestä joulukuussa 2022. Tehdyllä yhteistoimintasopimuksella Naantalin kaupunki on antanut kotoutumislain mukaiset tehtävät sekä muita kotouttamiseen liittyviä tehtäviä Raision kaupungin viranhaltijan (maahanmuuttokoordinaattori) hoidettavaksi. Tältä osin sopimus on kuntalain 54 §:n mukainen sopimus viranomaistehtävien hoitamisesta. Sopimuksen mukainen yhteistoiminta on alkanut keväällä 2023.

 

Työvoimapalvelu-uudistus (TE24-uudistus) sekä kotoutumislain kokonaisuudistus (KOTO24-uudistus) tuovat kunnille merkittäviä uusia tehtäviä sekä työvoimapalveluihin että kotoutumisen edistämisen palveluihin. Uudistukset astuvat voimaan samanaikaisesti 1.1.2025.

Kotoutumisen edistämisen palvelut jakautuvat kahteen osaan. Työttömien työnhakijoiden osalta palvelut ovat osa työvoimapalveluita (laki työvoimapalveluiden järjestämisestä). Työvoiman ulkopuolisten kotoutujien osalta palvelut ovat osa kunnan perustehtäviä (laki kotoutumisen edistämisestä).

 

Naantalin kaupunki kuuluu Turun työllisyysalueeseen. Työllisyysalueen vastuukunta, Turun kaupunki, vastaa kotoutumisen edistämiseen liittyvien työvoimapalveluiden järjestämisestä. Todennäköistä on, että Turku siirtää toimivaltaa em. palveluiden osalta Raision kaupungin viranhaltijoille siten, että Raisio vastaa näiden palveluiden tuottamisesta Raision, Naantalin, Ruskon, Maskun, Nousiaisten ja Mynämäen alueella.

 

Työllisyysalue ei vastaa työvoiman ulkopuolella olevien kotoutujien palveluista, vaan näiden palveluiden järjestämisestä vastaa jokainen yksittäinen kunta. Näitä palveluita voidaan toteuttaa myös kuntien välisenä yhteistyönä erikseen sovittaessa.

 

Vaikka kotoutumisen edistämisen palvelut jakautuvat sekä työvoimapalveluihin että kuntien perustehtäviin, on kotoutuja-asiakkaiden palveluita ja kototutumisen edistämisen prosesseja tärkeä tarkastella kokonaisuutena. Sekä asiakkaiden että Naantalin kaupungin näkökulmasta tarkoituksenmukaista on, että sama toimija tuottaa kaikki kotoutumisen edistämisen palvelut, siis sekä työvoimapalveluihin kuuluvat että kunnan perustehtäviin kuuluvat.

 

Naantalin kaupungin ja Raision kaupungin viranhaltijat ovat suunnitelleet ja neuvotelleet yhteistoimintamallista, jossa Raision kaupunki tuottaa Naantalin kaupungille sekä työvoimapalveluihin että kunnan perustehtäviin sisältyvät kotoutumisen edistämisen palvelut. Neuvotteluja ei ole vielä saatu päätökseen, koska Turun työllisyysalueen valmistelu on vielä kesken.

 

Lakimuutosten ja niiden myötä kuntien lisääntyvien tehtävien takia nykyinen, Raision kaupungin kanssa solmittu yhteistoimintasopimus ei sellaisenaan sovellu 1.1.2025 jälkeiseen aikaan. Näin ollen on tarkoituksenmukaista irtisanoa nykyinen yhteistoimintasopimus ja valmistella Raision kaupungin kanssa uusi, 1.1.2025 voimaan tuleva yhteistoimintasopimus, jossa sovitaan sekä lakisääteisten työvoimapalveluiden että kuntien perustehtäviin kuuluvien kotoutumista edistävien palveluiden tuottamisesta yhteistoimintana.

Nykyisen yhteistoimintasopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Yhteistoimintasopimuksen mukaan irtisanominen on mahdollista aikaisintaan 30.6.2024, jolloin sopimus on voimassa 31.12.2024 saakka.

 

Oheismateriaali
- Yhteistoimintasopimus maahanmuuttajien kotouttamisen järjestämisestä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto irtisanoo kotouttamistoiminnan viranomaistehtävien hoitamiseen liittyvän yhteistoimintasopimuksen niin, että sopimus päättyy 31.12.2024.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 39      

1160/05.11.00/2022    

 

Oheismateriaali
- Yhteistoimintasopimus maahanmuuttajien kotouttamisen järjestämisestä

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto irtisanoo Raision kaupungin kanssa solmitun kotouttamistoiminnan viranomaistehtävien hoitamiseen liittyvän yhteistoimintasopimuksen niin, että sopimus päättyy 31.12.2024.

 

Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.