Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 82


 

Valtuutettu Mikko Rönnholmin ym. valtuustoaloite kulttuurihistoriallisten kohteiden suojelemiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 28.08.2023 § 53     

    

 

 

Valtuutettu Mikko Rönnholm luki ja jätti seuraavan 11 valtuuteun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

  

"Naantalin vanhakaupunki on arvokas kulttuurihistoriallisesti, mutta myös tärkeä naantalilaisten viihtyvyyden ja matkailun kannalta.

Naantalilaisten yllätykseksi Merisalin edessä oleva tihtaali1 hävisi toukokuun lopulla!

 

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, piha-, rakennus, taivas

Kuvaus luotu automaattisesti 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan näitä Naantalin merenkulun muistomerkkejä ei ole kaavallisesti eikä muutoinkaan suojeltu. Naantali oli kuitenkin hallinnollisilla päätöksillä aikoinaan päättänyt kunnostaa ja säilyttää kyseisen tihtaalin, silloin kun toinen jäljellä olleista päätettiin huonokuntoisen poistaa.

 

Tämän vuoden hävittämispäätöstä ei ilmeisesti ole tuotu luottamushenkilöelimiin arvioitavaksi ja päätettäväksi.

 

 

 

Jottei tällaista tapahtuisi jatkossa olisi hyvä luetteloida säilytettävät kohteet ja tehdä niihin liittyvät päätökset niiden suojelemiseksi.

 

Esimerkkinä on Kaivokadun kaivo, jonka kohtalosta oli huolestunut oheisen kuvan ottanut perusnaantalilainen Raimo Leino.

 

Tamä Kaivo on tärkeä ja merkittävä osa Naantalin vesihuoltoa aina 1960-luvulle asti. Kaivosta hakivat alueen asukkaat talousvetensä ja kaivosta kuljetettiin hevoskärryillä ja autoilla vettä myös ravintoloille ja muille suuremmille veden käyttäjille.

 

 

Edellä olevaan viitaten ehdotamme,

 

että kaupunginhallitus ryhtyisi ensinnäkin toimenpiteisiin kulttuurihistoriallisten kohteiden luetteloimiseksi ja toiseksi varmistaisi suojelutoimenpiteillä näiden kohteiden säilymisen."

 

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

  

 

Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 242     

    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen kaupunginarkkitehdin valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään kaupunginarkkitehti Kaisa Äijö.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Tekninen lautakunta 22.05.2024 § 82      

803/00.01.02.03/2023    

 

 

 

Valmistelija Kaupunginarkkitehti Kaisa Äijö 8.5.2024

 

Valtuustoaloitteessa nostetaan esiin kulttuuriympäristössämme näkyvien ja historiallisesti merkittävien kohteiden (rakennelmien) merkitys sekä kaupunkikuvalle, kaupungin vetovoimalle, että asukkaille merkityksellisinä asioina. Aloitteessa tulee hyvin esiin, kuinka kulttuuriympäristön historiallinen kerroksellisuus ja tuttujen piirteiden pysyvyys vahvistavat paikan identiteettiä ja merkityksellisyyttä. On arvokasta, että asia koetaan tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena.

 

Rakennettu kulttuuriympäristö on kokonaisuus, joka muodostuu rakennuksista, pihoista ja puistoista sekä teknisistä rakenteista.  Rakennusperinnön säilyttämiseksi voidaan rakennushistorian, rakennustaiteen, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta merkittäviä rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita suojella.

 

Rakennetun kulttuuriympäristön suojelu perustuu tietoon, jota tuotetaan inventoinneilla ja erilaisilla kulttuuriympäristöselvityksillä. Inventointi sisältää tietoa alueen tai kohteen historiasta ja sen eriaikaisista ominaisuuksista ja piirteistä. Kerätyn tiedon perusteella arvioidaan niiden ominaispiirteiden kulttuurihistoriallinen merkitys. Alueiden ja kohteiden suojelu perustuu tunnistettuihin arvoihin ja niiden merkittävyyteen. Tällaisia arvoja voivat olla esimerkiksi pitkä ikä ja harvinaisuus, ainutlaatuisuus sekä tyypillisyys, mutta myös kertovuus ja elämyksellisyys. Alueisiin ja paikkoihin liitetään myös kokemusperäisiä tunne- ja käyttöarvoja.

 

Vuodelta 1979 oleva ns. suojeluasemakaava on palvellut pääasiassa melko hyvin Vanhankaupungin arvojen ja rakennuskannan turvaamisessa. Kaavan laadinta-aikaan keskiössä oli erityisesti katunäkymien ja niitä rajaavien kaupunkikuvallisesti merkittävien rakennusten suojelu. Suojelu ei ulottunut piharakennuksiin eikä silloin käytössä olleen Museoviraston inventoinnin ulkopuolelle jääneisiin rakennuksiin. Nykyään myös monet näistä rakennuksista nähdään arvokkaana osana Vanhankaupungin rakennetta ja identiteettiä.

 

Aloitteessa esiin nostettu kaivo on hyvä esimerkki kaupungissa sijainneiden kaivojen merkityksestä kaupunkilaisille aikoinaan ja siten säilyneen kohteen arvosta. Hyvä esimerkki katualueella sijaitsevasta ei-suojellusta rakennelmasta on myös Mannerheiminkadun päätteenä oleva kioskirakennus, jolla on erityinen asema Naantalin tunnettavuuden ja imagon kannalta. Kioski on rakennettu luultavasti 1800-luvun lopussa ja se on arvotettu maakunnallisesti arvokkaaksi. Molemmat kohteet on inventoitu ja tiedot on tallennettu Museon informaatioportaaliin.

 

Naantalin Vanhankaupungin rakennuskanta on kattavasti inventoitu ja dokumentoitu vuosien saatossa. Inventointia on tarpeellista tehdä aina tietyin aikavälein. Vanhaakaupunkia dokumentoidaan parhaillaankin laserkeilaamalla. Tarkoituksena on kaavoituksen lähtötiedoiksi kartoittaa nykytilanne ja rakenteessa sekä rakennuskannassa vuosien saatossa tapahtuneet muutokset. Samalla kerätään tietoa kaupunginosan kehityksestä ja mm. pihapiirien ominaispiirteistä kaavan ajantasaisuuden ja mahdollisten muutostarpeiden arvioimiseksi. Keilauksen lisäksi on todennäköisesti tarvetta myös perinteisemmälle dokumentoinnille kuten valokuvaamiselle.

 

Tähän dokumentointityöhön on mahdollista sisällyttää yleisille alueille sijoittuvien rakennelmien päivitysinventointi ja historiatiedon keruu. Tulevassa kaavatyössä voidaan myöhemmin arvioida rakennelmien kulttuurihistoriallinen arvo ja merkittävyys sekä tehdä päätös suojelun tarpeesta ja tasosta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa oheisen selostusosan mukaisen vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle valtuutettu Mikko Rönnholmin ym. valtuustoaloitteeseen kulttuurihistoriallisten kohteiden suojelemiseksi.

Pöytäkirja tarkistetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.