Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 37


 

Valtionavustukset

 

Koulutuslautakunta 14.05.2024 § 37      

378/02.05.01.01/2024    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Hans Våg

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta seuraavasti:

 

- OKM/217/520/2024 Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaverkosto

 

OKM on myöntänyt avustusta kokonaisuudessaan 75.000 euroa, josta vuonna 2024 maksetaan yhteensä 25.000 euroa, vuonna 2025 25.000 euroa ja vuonna 2026 25.000 euroa sillä ehdolla, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat. Hankkeen kokonaismenot ovat yhteensä 93.750 euroa.

 

Myönnetyllä avustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla esi- ja perusopetuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata opettajia ja avustajia ensisijaisesti sellaisten esi- ja perusopetuksen opetusryhmien opetuksen toteuttamiseksi ja tueksi, joissa tehostetun tuen (oppilaalle on tehty perusopetuslain 16a §:n mukainen oppimissuunnitelma) tai erityisen tuen (oppilaalle tehty perusopetuslain 17 §:n mukainen kirjallinen päätös) piirissä olevan oppilaan/oppilaiden opetus järjestetään osittain tai kokonaan yleisopetuksessa tai joissa on erikoissairaanhoidon piirissä olevia oppilaita.

 

Avustuksen käyttöaika on 17.4.2024-31.12.2027.

 

Esittelijä Vs. sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee valtionavustuspäätöksen tiedoksi ja tyytyy siihen.

 

Päätös Vs. sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.