Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 144


 

Valtuutettu Leena Haanpään valtuustoaloite uimahallikuljetusten lisäämiseksi Naantalista Raisioon

 

Kaupunginvaltuusto 06.05.2024 § 30     

    

 

 

Valtuutettu Leena Haanpää luki ja jätti seuraavan 8 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Tämä aloite koskee Naantalin kaupungin bussikuljetuksia Raision uimahalliin. Tällä hetkellä maksuttomia kuljetuksia järjestetään yhtenä iltana, maanantaisin Rymättylä-Raisio-reitillä. Monelle eläkeläiselle iltaiset bussikuljetukset eivät sovellu, jonka vuoksi on tarpeen saada muutama päiväsaikaan tapahtuva liikennöinti uimahalliin.

 

Lisävuorot ovat tarpeen myös siksi, että eläkeläisille suunnattu seniorikortti sisältää kolme kertaa viikossa arkisin ennen klo 14.00 uintivuorot ja kuntosalin käytön. Käytännössä monen seniorikorttilaisen uimavuorot jäävät hyödyntämättä nykyisten vain iltaisin tapahtuvien kuljetusten takia, sillä he, joilla ei ole omaa autoa, eivät useinkaan pysty kulkemaan Raision keskustasta edestakaisin jalkaisin uimahallille. Lisäksi ilta-ajat ovat osalle eläkeläisistä syystä tai toisesta epäsopivia.

 

Uintiharrastuksen tukeminen on arvokasta, ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää toimintaa. Uiminen soveltuu lähes kaikille. Vihreiden valtuustoryhmä esittääkin, että kaupunki selvittää Turun seudun joukkoliikenteen Fölipalvelun kanssa uimahallikuljetusten vuorojen lisäämistä kahdelle arkipäivälle siten, että nämä vuorot ajettaisiin ennen kello 14."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

  

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 144      

457/00.01.02.03/2024    

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen  sivistyspalvelujen valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään vapaa-aikapäällikkö Laurila.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.