Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 37


Työllisyysraportti 1.1.-31.12.2023

 

Työllisyysraportti 1.1.-31.12.2023

 

Kaupunginhallitus 12.02.2024 § 37      

34/05.20.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Jani Välimäki

 

ELY-keskuksen julkaiseman 12/2023 työllisyyskatsauksen mukaan työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa koko Varsinais-Suomessa 10,3 % eli 0,9 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa kuitenkin selvästi pienempi kuin koko maassa (11,2 %).

 

Naantalin työvoima on 9 166 henkilöä, joista työttömänä oli joulukuun lopussa 721 henkilöä, eli 7,9 % (näistä lomautettuja 115 henkilöä). Joulukuun aikana työttömien määrä normaalisti kasvaa marraskuuhun verrattuna. Vuonna 2023 kasvu oli poikkeuksellisen suuri. Työttömänä oli marraskuussa 626 henkilöä, eli 6,8 % (näistä lomautettuja 63 henkilöä).

 

Työllisyysraportti ajalta 1.1.-31.12.2023 on liitteenä.

 

Liite 1, KH 12.2.2024

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee työllisyysraportin ajalta 1.1.-31.12.2023 tiedoksi

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.