Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.01.2024/Pykälä 5


 

Valtuutettu Lasse Valtosen ym. valtuustoaloite koskien eräiden Velkuan investointi- ja kaavoituskohteitten nopeuttamista sekä niiden palauttamista talousarvioon ja kaavoitushankkeisiin

 

Kaupunginvaltuusto 13.03.2023 § 22     

    

 

Valtuutettu Lasse Valtonen luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 11 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Naantali on investoinut viime vuosina Velkuan alueelle kiitettävästi, ja esimerkiksi uusi koulu on hieno osoitus kaupungin arvostuksesta saaristoa ja sen elämänmuotoa kohtaan.

 

Jotta Velkuan alue pysyisi jatkossakin kaupungin Strategiassa mainittuna elävänä ja houkuttelevana Saaristoalueena, on alueen tonttivarantoa kyettävä hyödyntämään kaikin mahdollisin keinoin.

 

Alueen jätevesipuhdistamo on kapasiteettinsa äärirajoilla tai jo sen ylikin, ja tilanteen korjaamiseksi esitämme, että Velkuan jätevesipuhdistamon tai vaihtoehtoisesti yhdysviemärin rakentaminen otetaan ensi vuoden talousarviossa toteutettavien kohteiden listalle.

 

Lisäksi esitämme, että Velkuan Sauniemen alueen asemakaavamuutos palautetaan toteutettavien kaavahankkeiden listalle."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

  

 

Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 97     

    

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisten palveluiden valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään tekninen johtaja Reima Ojala.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Tekninen lautakunta 17.01.2024 § 5      

255/00.01.02.03/2023    

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Reima Ojala 8.1.2024

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 13.03.2023 § 22 valtuutettu Lasse Valtonen luki ja jätti 11 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen koskien eräiden Velkuan investointi- ja kaavoituskohteitten nopeuttamista sekä niiden palauttamista talousarvioon ja kaavoitushankkeisiin. Aloitteessa esitetään, että Velkuan alueen tonttivarantoa hyödynnettäisiin kaikin mahdollisin keinoin, jotta alue pysyisi jatkossakin elävänä ja houkuttelevana saaristoalueena. Lisäksi aloitteessa esitetään, että Velkuan jätevesipuhdistamon tai vaihtoehtoisesti yhdysviemärin rakentaminen otettaisiin ensi vuoden talousarviossa toteutettavien kohteiden listalle. Aloitteessa esitetään myös, että Velkuan Sauniemen alueen asemakaavamuutos palautettaisiin toteutettavien kaavahankkeiden listalle.

 

Velkualla on jätevedenpuhdistamo, jossa käsitellään Teersalon taajaman jätevedet. Puhdistamo on valmistunut vuonna 1998 ja sitä saneerattiin vuonna 2013. Käsitellyt jätevedet johdetaan purkuputkella mereen Teersalon edustalle. Puhdistamon toimintaa selvitettiin vuonna 2011 ja puhdistamoa saneerattiin vuonna 2013. Puhdistamon viemäröintialueen ja liittyjämäärän ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Tästä syystä puhdistamon kapasiteetin ei arvioida riittävän tulevaisuuden tarpeita varten.

 

Naantalin vesihuoltolaitos on teettänyt Sweco Oy:llä selvityksen Velkuan jätevedenkäsittelyn vaihtoehdoista. Vaihtoehtoina tarkasteltiin uuden jätevedenpuhdistamon rakentamista nykyisen puhdistamon läheisyyteen ja siirtoviemärin toteuttamista Velkualta Merimaskun kautta Naantalin viemäriverkostoon. Kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi Velkuan jätevesienkäsittelyn ratkaisuksi osoittautui siirtoviemärin rakentaminen Naantalin viemäriverkostoon.


Velkuan vesijohtoverkoston kapasiteetti ei ole riittävä ja vedentoimituksissa on vaikeuksia kesäkaudella sekä erityisesti juhlapyhinä. Siirtoviemärin toteuttamisen yhteydessä on järkevää tehdä myös uusi vesijohto lisäämään Velkuan vesijohtoverkoston kapasiteettiä.


Vuoden 2024 talousarvion investointiosassa on osoitettu uuden vesihuoltolinjan suunnitteluun Merimaskusta Teersaloon 60 000 euroa sekä suunnitelmakauden vuosille 2025 ja 2026 on esitetty 500 000 euroa ja 600 000 euroa vesihuoltolinjan rakentamiseen. Kustannusarviot tarkentuvat suunnittelun edetessä.

 

Kaupunginhallitus on 6.11.2023 hyväksynyt kaavoitusohjelman vuosille 2024-2027. Sauniemen alueen asemakaavoitusta ei ole palautettu kaavoitusohjelmaan. Vuoden 2025 kaavoitusohjelman laadinnan yhteydessä selvitetään tarvetta ja mahdollisuutta palauttaa Sauniemen alueen asemakaavoitus kaavoitusohjelmaan.
 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa selostusosan mukaisen vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle valtuutettu Lasse Valtosen ym. valtuustoaloitteeseen koskien eräiden Velkuan investointi- ja kaavoituskohteitten nopeuttamista sekä niiden palauttamista talousarvioon ja kaavoitushankkeisiin.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.