Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 39


 

Perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesäosuuden vastaanottaminen

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 291     

    

 

 

 

Valmistelija  Kaupunginlakimies Turo Järvinen

 

Valtiokonttori on toimittanut Naantalin kaupungille ilmoituksen mahdollisuudesta hakea 8.12.2021 perillisittä kuolleen naantalilaisen henkilön kuolinpesän omaisuutta luovutettavaksi kaupungille.

 

Oheismateriaalina on perukirja, joka on salassa pidettävä, koska se sisältää tietoja henkilön kokonaisvarallisuudesta.

 

Oheismateriaali:
- Perukirja (Salassa pidettävä JulkL 24§ kohta 23)

 

Perintökaaren 5 luvun 2 §:n mukaan Valtiokonttori voi päättää, jos se havaitaan olosuhteisiin nähden kohtuulliseksi, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle. Omaisuus voidaan luovuttaa myös sille kunnalle, jossa perittävä on viimeksi asunut tai kiinteistön sijaintikunnalle. Omaisuutta ei voida luovuttaa perittävän läheiselle eikä kunnalle, jos sen pysyttäminen valtion omistuksessa tai sen käyttämiseen muulla tavoin on erityistä syytä.

 

Kunnan tulee hakemuksessaan ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus omaisuudelle. Hakemus on toimitettava Valtiokonttorille mahdollisimman pian ja viimeistään 31.10.2022. Jos kunta ei lähetä hakemusta määräajassa, omaisuus jää valtiolle.

 

Sivistyspalvelut on valmistellut perinnön hakemista ja varojen käyttöä kunnan lasten ja nuorten kulttuurin kehittämistarkoituksiin.

 

Perustelut

 

Naantalin museo tekee yhteistyötä kaupungin päiväkotien ja koulujen kanssa voidakseen tarjota lapsille ja nuorille museovierailuja, yhteistyöhankkeita ja muuta paikallishistoriaan liittyvää toimintaa. Toiminta kuuluu museon tärkeimpiin tehtäviin ja sitä tehdään koko henkilökunnan voimin.

 

Perintövaroin tätä museopedagogista toimintaa kehitetään. Pienen henkilökunnan työajasta on tähän asti riittänyt aikaa projektikohtaiseen suunnitteluun, mutta nyt tavoitteena on systemaattisempi ja pitkäaikaisempi museopedagoginen ohjelma. Museolle palkataan kahdeksaksi kuukaudeksi museoammattilainen, jolla on kokemusta museopedagogiikasta muista museoista ja näkemystä pienen museon mahdollisuuksista. Työntekijä selvittää Naantalin museon museopedagogiikan historian ja nykytilanteen ja ideoi mahdollisuuksia tulevaan ottaen huomioon museon resurssit. Samalla työntekijä työstää valmista materiaalia museohenkilökunnan käyttöön ja tekee valmiita museopedagogiikan pajamalleja, joita voidaan helposti toteuttaa. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä museon henkilökunnan kanssa, mutta myös sivistyspalvelujen muun henkilökunnan, mukaan lukien päiväkotien ja koulujen kanssa.

 

Hankkeen lopputuloksena syntyy Naantalin museon museopedagoginen ohjelma, jossa on selkeitä suunnitelmia museopedagogiselle työlle, jota museossa tehdään. Ohjelmaan sisältyy päiväkoti- ja koululaisyhteistyön malleja, mutta myös muille ryhmille ja museon tapahtumissa sovellettavia toimintoja. Tavoitteena on esittää historiatietoa lapsille ja nuorille mielenkiintoisella, pedagogisella ja hauskalla tavalla, jotta kohdeyleisö oppii juuristaan ja kiinnostuu omasta elinympäristöstään sekä tulee mielellään museoon uudelleen.

 

Käyttösuunnitelma

 

Perintövaran pääosa suunnitellaan käytettäväksi museopedagogin palkkakuluihin kahdeksan (8) kuukauden määräajan ajalta, mutta pienempi osuus varataan kohdennettavaksi materiaalihankintoihin.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää anoa, että Valtiokonttori luovuttaisi kyseessä olevan perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesään kuuluvan omaisuuden kokonaan tai osittain Naantalin kaupungille kunnan lasten ja nuorten kulttuurin kehittämistarkoituksiin.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 15.05.2023 § 154     

    

 

Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

 

Valtiokonttori on 10.3.2023 päätöksellään luovuttanut perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden Naantalin kaupungille. Päätös on saavuttanut lainvoiman. Päätös on oheistettu.

 

Oheismateriaali

- Valtiokonttorin päätös 10.3.2023

 

Kuolinpesän omaisuus luovutettiin Naantalin kaupungille ehdoin, että:

 

- kaupunki vastaa pesän veloista ja maksuista ja että,

- kaupunki käyttää omaisuuden museopedagogiseen toimintaan.

 

Jos ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentinsaaja, kaupunki luovuttaa omaisuuden tälle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen perintöosuuden luovutuksen ja päättää, että omaisuus käytetään museopedagogiseen toimintaan.

Kaupunginhallitus vahvistaa perinnön arvoksi pesänselvittäjän tilitykseen perustuen 63 011,93 euroa, jotka kirjataan sivistyspalveluiden käyttötalouteen.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Hyvinvointilautakunta 15.06.2023 § 39      

937/02.07.02/2022    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Hans Våg

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee valtiokonttorin päätöksen tiedoksi ja päättää käynnistää museopedagogisen toiminnan.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.