Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 183


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

Kaupunginhallitus 12.06.2023 § 183      

722/00.03.01/2022    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan vuodelta 2022 nostanut esille kaupungin eri toimintoja koskevia huomioita ja suosituksia. Tarkastuslautakunta on esittänyt, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä suosituksista vastaukset kaupunginhallitukselta 31.10.2023 mennessä.

 

Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen vastaukset tulee toimittaa tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja tarkastuslautakunnalle. Kaupunginhallitus on perinteisesti antanut lisäksi kannanoton koko arviointikertomuksen sisällöstä.

 

Oheismateriaali:

- Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmä on käsitellyt vuoden 2022 arviointikertomusta koskevia huomioita ja suosituksia kokouksessaan 30.5.2023. Samassa yhteydessä on sovittu henkilöistä, jotka valmistelevat selitykset tehtyihin huomioihin ja suosituksiin 31.8.2023 mennessä.

 

Kaupunginvaltuusto on käsitellyt arviointikertomuksen 5.6.2023.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi ja antaa kaupunginjohtajan johtoryhmälle tehtäväksi valmistella selvitykset arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin ja suosituksiin 15.9.2023 mennessä.

Kaupunginhallituksen kannanotto arviointikertomuksen sisältöön laaditaan lokakuussa 2023.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Juha Ovaska oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.