Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 192


 

Pohjoismainen ystävyyskuntatapaaminen 31.8. - 3.9.2023

 

Kaupunginhallitus 12.06.2023 § 192      

574/00.04.02/2023    

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio ja museonjohtaja Anne Sjöström

 

Naantalin kaupungilla on pohjoismaisina ystävyyskuntina Ruotsista Vadstena, Norjasta Svelvik, Tanskasta Nordfyn ja Islannista Vesturbyggd.

 

Perinteiset ystävyyskuntavierailut vanhassa muodossaan päätettiin lopettaa vuonna 2019, mutta tuolloin Naantalissa päätettiin, että Pohjoismaista ystävyyskuntatoimintaa jatketaan tukemalla Pohjola-Nordenin ja naantalilaisten nuorten kanssakäymistä ystävyyskuntien kanssa. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus luopui kaupungin luottamushenkilö- tai viranhaltijaedustajien lähettämisestä ystävyyskuntatapaamisiin.

 

Svelvik on lähettänyt kutsun tapaamiseen 31.8.-3.9.2023. Tapaamiseen ei sisälly ohjelmaa nuorille ja kuntien edustajia ei olla kutsuttu mukaan. Vieraat pyritään majoittamaan yksityiskoteihin ja illallisilla jokainen maksaa omat juomansa. Tapaamisen teemana on "Huolehdi historiasta" ja ohjelmaan sisältyy tutustumisia paikallisiin historiallisiin kohteisiin sekä keskusteluja tulevasta yhteistyöstä.

 

Vuoden 2019 talousarviossa on ystävyyskuntatoimintaan varattu määräraha. Esitämme, että koska nuoria ei ole kutsuttu mukaan, kaupunki maksaa ystävyyskuntavierailulle neljä Pohjola-Nordenin edustajaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Pohjola-Nordenille varataan mahdollisuus nimetä tapaamiseen kaksi osallistujaa, joiden matkakustannukset suoritetaan ystävyyskuntatoimintaan varatusta määrärahasta. Osallistujille ei makseta päivärahaa ja/tai mahdollisia ansiomenetyskorvauksia.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.