Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.02.2023/Pykälä 56



 

Kaupungin luottamushenkilövaalien toimittaminen

 

Kaupunginhallitus 27.02.2023 § 56      

1257/00.00.01.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Valtuustoryhmien puheenjohtajille on 31.12.2022 lähetetty yhteenveto kau­punginvaltuuston täytettäviksi tulevista luottamustoimista.

 

Puolueiden neuvottelujen pohjalta laaditaan yhteenveto esitykseksi täytet­tävistä luottamustoimista.

 

Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin säädetään kuntalain 71 §:ssä. Sillä tarkoitetaan edellytyksiä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet ylipäänsä voidaan valita kunnan luottamustoimeen.

 

Yleisen vaalikelpoisuuden edellytykset ovat:

 

- Henkilön kotikunta on asianomainen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain perusteella.

- Henkilöllä on jossakin kunnassa äänisoikeus sinä vuonna, jona vaali luottamustoimeen toimitetaan. Äänioikeudesta säädetään kuntalain 20 §:ssä.

- Henkilöä ei ole julkistettu vajaavaltaiseksi. Vajaavaltaiseksi julistaminen vaatii käräjäoikeuden päätöksen.

 

Oheismateriaali:

- Kuntaliiton yleiskirje 8/2021, kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat

 

Kuntalain 79.2 pykälässä säädetään luottamustoimen jatkuvuusperiaatteesta, jolla turvataan luottamustehtävän hoitaminen mm. toimikauden vaihtuessa. Vain valtuuston toimikauden päättyminen määräytyy suoraan laista. Muiden toimielimien toimikausi jatkuu siihen saakka, kunnes uusi toimielin on valittu.

 

Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan (kuntalain 70.1 §). Suostumus on annettava ennen kuin henkilö valitaan luottamustoimeen. Suositeltavaa on, että kaikki suostumukset otetaan kirjallisina, jolloin annettu suostumus voidaan tarvittaessa näyttää toteen.

 

Kaupunginhallitus suorittanee kaupunginhallituksen toimesta täytettävien luottamustointen vaalin kokouksessaan 17.4.2023.

 

Yhteenveto kaupunginvaltuuston täytettäväksi tulevista luottamustoimista on liitteenä.

 

Liite 1, KH 27.2.2023

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää suorittaa yhteenvedosta ilmenevät kaupungin lautakuntien, kuntayhtymien yhtymävaltuustojen ja kaupungin muiden luottamustoimien vaalit ajalle 1.6.2023 - 31.5.2025.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.