Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 48



 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen eduskuntavaaleissa 2023

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 48      

989/00.00.00.01/2022    

 

 

 

Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivä on 2.4.2023. Ennakkoäänestys on 22. - 28.3.2023.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

 

Vaalilain 1.7.2013 voimaan tulleen muutoksen mukaan kotiäänestyksen vaalitoimitsijat määrää kunnan keskusvaalilautakunta samalla tavalla kuin yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsijat.

 

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muu­ta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen jär­jestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimi­kunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

 

Vaalilautakunnan jäsenen on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla kyseises­sä vaalissa ehdokkaana oleva henkilö.

 

Vaalitoimikunnan jäsenen on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen.  Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. On syytä huomata, että oma sekä edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilö ei ole vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan.

 

Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy muutoin sen mukaan kuin kuntalaissa säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan ja toimikuntaan (71 ja 74 §). Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin.

 

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa (2019) ehdokkaita asettaneita puolueita. Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ehdokkaita Varsinais-Suomen vaalipiirissä asettivat:

- Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p

- Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.

- Vihreä liitto r.p.

- Vasemmistoliitto r.p. / Vänsterförbundet r.p.

- Kansallinen Kokoomus r.p.

- Perussuomalaiset r.p.

- Suomen Keskusta r.p. / Centern i Finland r.p.

- Svenska folkpartiet i Finland r.p.

- Liike Nyt ry

- Sininen tulevaisuus

- Eläinoikeuspuolue

- Seitsemän tähden liike

- Itsenäisyyspuolue

- Liberaalipuolue - Vapaus valita

- Suomen Kommunistinen Puolue

- Suomen Kansa Ensin

- Feministinen puolue

- Piraattipuolue

- Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismien puolesta

 

Naantalin kaupungin äänestysaluejako on seuraava:

 

Äänestysalue

Äänestyspaikka

 

 

1.  Keskusta-Luonnonmaa

Kaupungintalo

2.  Ruona-Viluluoto

Ruonan päiväkoti

3.  Karvetti-Tammisto

Karvetin koulu

4.  Naantali pohjoinen

Suopellon koulu

5.  Merimasku

Merimaskun koulu

6.  Rymättylä

Rymättylän kirjasto

7.  Velkua

Sinervon talo

 

Kaupunginvaltuusto on määrännyt ne henkilöt, joita ei ole väestö­tietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, merkittäviksi 1. äänestysalueelle (Keskusta-Luonnonmaa).

 

Oheismateriaali:

Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat vuoden 2022 aluevaaleissa (pohjalista)

 

Vaalilautakunnille järjestetään koulutusta ke 29.3. ja to 30.3.2023 klo 17.00 alkaen. Vaalilautakuntien työskentely edellyttää jäseniltään sitoutumista koulutukseen sekä vaalipäivänä kokoaikaiseen työhön klo 9-21.

 

Vaalitoimikunnille järjestetään oma erillinen koulutuksensa ma 20.3.2023 klo 15.00 alkaen.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus valitsee vuonna 2023 toimitettavia eduskuntavaaleja varten viisi jäsentä ja vähintään viisi varajäsentä seuraavien äänestysalueiden vaalilautakuntiin:

1 Keskusta-Luonnonmaa
2 Ruona-Viluluoto
3 Karvetti-Tammisto
4 Naantali pohjoinen
5 Merimasku
6 Rymättylä
7 Velkua

Lisäksi kaupunginhallitus valitsee kaksi vaalitoimikuntaa, joista toinen hoitaa laitoksissa toimitettavan ennakkoäänestyksen Naantalin kaupungin alueella sekä toinen Rymättylän, Merimaskun ja Velkuan alueella. Kumpaankin vaalitoimikuntaan kaupunginhallitus valitsee kolme jäsentä ja vähintään viisi varajäsentä.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.