Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 6


 

Edustajien nimeäminen maakunnallisiin työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjaus- ja valmisteluelimiin

 

Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 6      

1317/00.04.01/2022    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Taustaa

 

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 207/2022 vp). Hallituksen esityksen mukaan julkiset työllisyyspalvelut siirretään kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025. Hallituksen

esityksen keskeiset sisällöt koskevat järjestämisvastuuta, palvelujen tuottamista, rahoitusta, henkilöstöä ja tietojärjestelmiä. Eduskunnan on määrä hyväksyä lakipaketti maaliskuun 2023 loppuun mennessä.

 

Työllisyyspalvelujen kunnallistamisella tavoitellaan palvelujen tuomista lähemmäksi asiakkaita ja osaavan työvoiman saatavuuden sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamista. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää nykyisten toimintamallien, prosessien ja palveluiden uudistamista sekä työllisyyspalvelujen yhteensovitusta kunnalliseen elinvoimatehtävään. Uusille työllisyyspalveluille on myös luotava asiakaslähtöisyyden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistamisen

mahdollistavat rakenteet ja hallinto.

 

Nimeämispyyntö ohjaus- ja valmisteluelimiin

 

Varsinais-Suomessa on tunnistettu tarve tiivistää ja systematisoida kuntien välistä yhteistyötä työllisyyspalvelu-uudistuksen valmistelussa. Tämän pohjalta Turun kaupunki on esittänyt, että uudistuksen valmisteluun asetetaan maakunnalliset ohjaus- ja valmisteluelimet. Esitys on käsitelty

ja hyväksytty maakunnan kuntajohtajakokouksessa 9.12.2022. Kuntien esitykset on pyydetyy toimittamaan  31.12.2022 mennessä osoitteeseen turun.kaupunki@turku.fi.

 

Ryhmien tehtävät

 

Ensimmäisessä vaiheessa ohjaus- ja valmisteluelinten tehtävänä on tuottaa maaliskuun 2023 loppuun mennessä vaihtoehtoiset skenaariot uudesta työllisyyspalvelujen toimintamallista ja sen mahdollistavasta hallinnosta. Skenaariotyö ei pohjaa, eikä sen yhteydessä linjata

työllisyysalueesta tai -alueista. Skenaarioita voidaan hyödyntää työllisyyspalvelu-uudistuksen jatkovalmistelussa varsinaisten palvelustrategioiden laadinnassa.

 

Ryhmien kokoonpano

 

Ohjausryhmän muodostavat kuntajohtajat. Kuntajohtajien ohjausryhmä voi päättää työllisyyspalvelu-uudistusta koskevien asioiden viemisestä luottamushenkilöille. Ohjausryhmän lisäksi asetetaan valmisteluryhmä. Valmisteluryhmään nimetään kuntien työllisyyspalvelu-uudistuksen valmistelusta vastaavat substanssivirkahenkilöt (kaksi jäsentä kuntaa

kohden). Valmisteluryhmä vastaa operatiivisella tasolla vaihtoehtoisten skenaarioiden tuottamisesta ja raportoi kuntajohtajakokoukselle. Valmisteluryhmä sopii keskuudessaan mahdollisista alatyöryhmistä ja hankkeistettavista toimeksiannoista sekä skenaariotyöhön osallistettavista  asiantuntijoista ja sidosryhmistä.

 

Ottaen huomioon kuntien erilaiset mahdollisuudet osoittaa resursseja valmistelutyöhön, kunta voi sopia yhden tai useamman muun kunnan kanssa yhteisestä edustuksesta valmisteluryhmässä ja/tai sen

mahdollisissa alatyöryhmissä. Ohjaus- ja valmisteluryhmiin kutsutaan myös edustajat Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta,  Varsinais-Suomen TE-toimistosta ja Varsinais-Suomen liitosta.

 

Oheismateriaali:

- Nimeämispyyntö maakunnallisiin työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjaus- ja valmisteluelimiin

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus nimeää maakunnallisiin työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjaus- ja valmisteluelimiin seuraavat henkilöt:
1.  Työllisyyspalvelu-uudistuksen ohjausryhmä
j Laura Leppänen, kaupunginjohtaja
hkvj Riitta Luotio, hallintojohtaja

2. Työllisyyspalvelu-uudistuksen valmisteluryhmä
j Jani Välimäki, työllisyyspäällikkö
hkvj Lassi Rosala, elinkeinoasiamies

3. Alatyöryhmät
j Jani Välimäki, työllisyyspäällikkö
hkvj Lassi Rosala, elinkeinoasiamies

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.