Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 379


 

Sopimus  ICT-palveluista Naantalin  kaupungin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen välillä siirtymäkauden aikana

 

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 379      

1173/02.09.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Tietohallintopäällikkö Juha Riekkinen:

 

Laissa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta 616/2021 69a§:ssä määrätään tukipalvelujen myynnistä ja ostosta.

 

Laissa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) §:ssä 12 määrätään mm. kuntien velvollisuudesta osallistua hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmisteluun ja hyvinvointialueelle siinä  annettavaan tarpeelliseen virka-apuun. Lisäksi lain 13 §:ssä säädetään hyvinvointialueen oikeudesta tietojen saantiin. Hyvinvointialueen on sovittava toteutuksesta kaupungin kanssa.

 

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on ilmoittanut tarvitsevansa Naantalin kaupungin (Kaupunki) ICT-palveluita hyvinvointialueuudistuksen valmistelua varten ja myös 1.1.2023 jälkeen. Syynä Varhan tarpeelle on, että Varhan valmistelutoimenpiteet ovat viivästyneet.

 

Varhan tarve koskee tällä hetkellä seuraavia Kaupungin ICT-palveluita:

1) Käyttäjä- ja laitetukipalvelut ohjelmistolisenssein

2) Tietoliikennepalvelut

3) Sovellusohjelmien käyttö- ja tukipalvelut

4) Muut ICT-palvelut

 

Naantalin kaupungin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen välinen sopimusluonnos ICT-palveluista siirtymäkauden aikana oheistetaan

.

Liite 1, Kh 19.12.2022

 

Tällä sopimuksella sovitaan edellä mainittujen palveluiden tuottamisesta Naantalin kaupungin tietohallinnon toimesta ja/tai Naantalin kaupungin resurssein. Tuottaminen on määräaikaista ja palveluihin liittyvistä suoritemääristä (työ, laitteet, lisenssit jne.) sovitaan kuukausittain etukäteen. Tämän sopimuksen tarkoitus on sopia kustannustenjaosta, hallita riskejä ja sopia poikkeustilanteiden käsittelystä ja vastuista. Koska toimenpiteet palvelun tuottamiseksi johtuvat Varhan tarpeesta, tarkoitus on, että Varha vastaa kokonaisuudessaan tarvittavista toimenpiteistä aiheutuvista kustannuksista, riskeistä ja mahdollisista vahingoista.

 

Tarkat kustannusten korvaukset käsitellään sopimukseen tulevassa erillisessä palveluhinnastossa. Hinnasto määritellään tarkemmin, kun tiedetään mitä palveluita tarve koskee.

 

Välillisen vahingonkorvauksen enimmäismäärä on vielä neuvoteltavana.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Naantalin kaupungin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen välille solmittavan sopimuksen ICT-palvelujen tuottamisesta siirtymäkautena  liitteen 1 mukaisena.

Kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään sopimuksen tarvittavia vähäisiä  korjauksia sekä sopimaan välillisen vahingonkorvauksen enimmäismäärän Varhan edustajan kanssa.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom poistui yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli jäsenyys hyvinvointialueen hallituksessa.

 

Merkittiin, että puhetta kokouksessa johti tämän asian käsittelyn ajan varapuheenjohtaja Matti Naavasalo.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.