Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 275


 

Naantalin kaupungin organisaatiouudistus

 

Kaupunginhallitus 26.09.2022 § 262     

    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Sote-uudistuksen ja hyvinvointialueiden perustamisen myötä vuoden 2023 alusta kuntien toiminnassa tapahtuu suuria muutoksia, joihin valmistautuminen tulee aloittaa vuoden 2022 aikana. Hyvinvointialueen syntymisen ja kaupungin sote-toiminnan liikkeenluovutuksen myötä syntyy tarve myös kaupungin oman organisaation tarkistamiseen.

 

Kolmen vaiheen taktiikka

Organisaatiouudistuksen toteuttaminen jakautuu ajallisesti kolmeen osioon:

1) Vuonna 2022 tehtävät sote-uudistuksen edellyttämät muutokset, jotka on ratkaistava talousarvion 2023 yhteydessä

2) Toimielinorganisaatiota ja viranhaltijaorganisaatiota koskevat muut uudistukset, jotka on ratkaistava hyvissä ajoin ennen valtuustokauden vaihtumista 31.5.2025 sekä 

3) TE-uudistukseen liittyvät muutostarpeet vuonna 2024/2025

 

Välttämättömät muutokset vuoden 2023 talousarvion laadinnan yhteydessä

Vuoden 2022 aikana tulee tarkastella millaisia muutoksia sote- uudistus tuo talouteen, toimintaan ja päätöksentekoon. Sotelautakunta ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaosto lakkaavat 1.1.2023 lukien. Pääosa näiden toimielimien päätösvaltaan liittyvistä asioista ratkaistaan jatkossa hyvinvointialueella.  Sote-palveluissa on kuitenkin eräitä toimintoja, jotka jäävät kaupunkiin ja ne tulee uudelleen organisoida. Tällaiset muutostarpeet tulee huomioida jo vuoden 2023 talousarvion laatimisen yhteydessä.

Edellä mainittuja kokonaisuuksia ovat mm:

-          Ympäristöterveydenhuolto (nykyinen toteuttamistapa ostopalvelu Raisiosta)

-          Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen koordinaatio (huolehditaan jo nykyisin sivistyspalveluissa)

-          Ehkäisevä päihdehuolto

-          Ennaltaehkäisevän mielenterveystyön koordinointi

-          Maahanmuutto ja kotoutus

-          Työllisyysasiat (työmarkkinatuki, työllistäminen sekä yritys- ja työllistämistuki)

-          Vaikuttamistoimielimien uudelleen organisointi

Tämä kokonaisuus tulee tuoda päätöksentekoon syksyn 2022 aikana. Hallintosääntöön tehtävät muutokset tulee saattaa valtuuston käsittelyyn marraskuussa 2022. Välttämättömillä uudistuksilla tarkistettu hallintosääntö tulee voimaan 1.1.2023.

 

Toimielimien paikkajako 1.6.2023-31.5.2025

Kuntavaalien 2021 jälkeen Naantalin kaupungin luottamushenkilöpaikoista iso osa on sovittu ja asetettu vain kahden vuoden mittaiseksi toimikaudeksi. Nykyiset toimielimet täytetään uudelleen sosiaali- ja terveyslautakuntaa ja siihen liittyvää jaostoa lukuun ottamatta. Samassa yhteydessä myös sotepalveluihin liittyviä ylikunnallisia toimielimiä lakkautuu tai niiden rooli muuttuu nykyisestä.

Nykyisten toimielimien paikkajako 1.6.2023- 31.5.2025 tulee saattaa valmiiksi viimeistään maaliskuussa 2023, jotta tarvittavat muutokset lukuisiin tietojärjestelmiin ehditään tehdä hyvissä ajoin ennen seuraavan kaksivuotiskauden alkua 1.6.2023.

 

Isompi organisaatiomuutos 1.6.2025

Kunnalla on uusi rooli hyvinvoinnin  ja elinvoiman edistäjänä. Kaupungin henkilökuntamäärä supistuu merkittävästi  hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä. Kehittämis- ja tarkastelutarvetta on ainakin nykyisen kehitys- ja henkilöstöjaoksen sekä saaristolautakunnan rooleissa ja tehtävissä. Toimikuntien tarve harkitaan uudelleen.

Toimielimiä koskeva isompi muutos tulee saattaa  päätökseen siten, että uusien toimielimien toiminta voidaan aloittaa 1.6.2025. Tämän jälkeen lähdetään suunnittelemaan viranhaltija- ja työntekijäorganisaatioon sekä palveluiden tuottamistapaan tarvittavia muutoksia. Tavoitteena on ketterä, matala ja tasapainoinen organisaatio.

Luottamustoimiorganisaatiorakenteita koskeva päätöksenteko on tehtävä viimeistään helmi/maaliskuussa 2023, jotta palvelutuotantoa sekä viranhaltija- ja työntekijäorganisaation uudistamiseen jätetään riittävä suunnitteluaika.

Viranhaltija-  ja palvelurakenteita koskevat muutokset tulee saattaa päätökseen elokuun 2023 loppuun mennessä. Tämän jälkeen tehdään  tarvittavat muutokset hallintosääntöön 1.6.2025 lukien. Hallintosääntömuutoksia koskeva työ  tulee saattaa valmiiksi viimeistään vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

TE-uudistus2024

Valtakunnallinen Työ- ja elinkeinopalvelu-uudistus aiheuttaa muutostarpeen vuonna 2024 tai 2025. Naantalin  kaupungilla tulisi olla selvillä alueellisten TE-toimintojen organisointi- ja johtamismalli, sekä siihen liittyvä poliittisen ohjauksen malli. Uudistuksen yhteydessä tehdään seudullisia ratkaisuja valittujen yhteistoiminta-alueiden puitteissa. TE-uudistus on monelta osin niin varhaisessa suunnitteluvaiheessa, että muutoksen konkreettinen toteuttaminen tarvitsee vielä jatkoaikaa.

Kaiken kaikkiaan hyvinvointialueuudistuksen muutokset ovat kuntasektorilla niin merkittäviä, että uudistamistarve on paljon suurempi kuin vain akuutti vuodenvaihteeseen 2023 tähtäävä muutos.

 

Ratkaistavat asiat

Organisaatiomuutoksen suunnittelun yhteydessä tulee ratkaistavaksi:

  • kaupungin poliittisen ja virkaorganisaation rakenne ja niihin liittyvät muutostarpeet,
  • tasapainoinen ja looginen organisaatiomalli,
  • keinot organisaation madaltamiseen.

 

Organisaatiouudistuksen  tuotokset

Organisaatiouudistuksen yhteydessä pyritään ratkaisemaan seuraavat kysymykset:

-          Kaupungin  suhde hyvinvointialueeseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen seuranta (kaupungin johtaja ja kaupunginhallitus)

-          Naantalin toimintamallin kuvaus. Kaupungin organisaation tarkentaminen ja tarvittava uudistaminen vuoden 2023 aikana. Tähän sisältyy mm. tukipalvelujen selvittämistä ja uudelleenjärjestämistä (elokuu 2023).

-          TE-toiminnan malli 2024/2025 alkaen (alustavasti kesäkuu 2024).

Organisaatiouudistuksen tavoitteet

Organisaatiouudistuksen  tavoitteet ovat:

-          Vahvistaa ihmiskeskeistä, asiakaslähtöistä  ja yhdenvertaista toimintatapaa Naantalin  kaupungissa.

-          Parantaa poliittisen johtamisen työkaluja ja strategisten tavoitteiden toimenpanokykyä.

-          Luoda poliittiseen johtamiseen malli,  joka vastaa kaupungin uuteen rooliin sote-uudistuksen jälkeen, selkeyttää johtamisjänteitä sekä tiivistää kaupunkitasoista johtamista.

-          Kuvata kaupungin johtamismalli ymmärrettävästi.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää että,

1) Hankkeen 1. vaiheen tuotokset tulee saattaa kaupunginhallituksen päätettäväksi marraskuussa 2022 ja 2.vaiheen tuotokset helmi-/maaliskuussa 2023.

2) TE-toimintojen järjestämismalli tuodaan päätöksentekoon vuoden 2024 aikana.

3) Uudistuksen etenemisen vaiheista raportoidaan kaupunginhallitukselle säännöllisesti.

 

Kokouskäsittely Kaupunginjohtaja muutti pohjaesitystään seuraavasti:

1) Hankkeen 1. vaiheen tuotokset tulee saattaa kaupunginhallituksen päätettäväksi marraskuussa 2022 ja 2.vaiheen tuotokset myöhemmin sovittavana ajankohtana.

2) TE-toimintojen järjestämismalli tuodaan päätöksentekoon vuoden 2024 aikana.

3) Uudistuksen etenemisen vaiheista raportoidaan kaupunginhallitukselle säännöllisesti.

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan tarkennettu ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 03.10.2022 § 275      

998/00.01.01.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio:

Keskeisiä muutostarpeita kaupungin organisaatiossa on käsitelty kaupunginhallituksen laivaseminaarissa 15.8.2022 sekä valtuuston seminaarissa 13.9.2022. Muutostarpeita on käsitelty kaikkien eri poliittisten ryhmien ryhmäkokouksissa elo-syyskuussa 2022.

 

Organisaatiouudistusta on lisäksi käsitelty ryhmäpuheenjohtajien kokouksissa 10.8.2022 ja 19.9.2022.

 

Pääluottamusmiehet ovat käsitelleet organisaatiouudistuksen muutostarpeita  23.9.2022 kokouksessa.

 

Kaupungin järjestämisvastuulle jäävät toiminnot

 

Sosiaalipalveluista jää peruskuntiin seuraavat tehtäväkokonaisuudet:

- Ympäristöterveydenhuolto (ostettu Raision kaupungilta)

- Työllisyyspalveluista työmarkkinatuki, yritys- ja työllistämistuki sekä työllistäminen

- Maahanmuutto- ja kotoutusasiat

- Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaatio

- Ehkäisevä päihdehuolto ja mielenterveystyön koordinaatio

 

Oheismateriaali:

-          Muutostarpeet ja niiden ratkaisut 1.1.2023 lukien.

Toimielinorganisaatio 1.1.2023

Kaupungin toimielinorganisaatiota muutetaan siten, että sosiaali- ja terveyslautakunta ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaosto lakkaavat 31.12.2022.

 

Koulutuslautakunta nimetään sivistys- ja hyvinvointilautakunnaksi. Uusi lautakunta vastaa edelleen varhaiskasvatuksesta, esi- ja perusopetuksesta, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä oppilashuollosta, toisen asteen koulutuksesta, vapaasta sivistystyöstä ja taiteen perusopetuksesta sekä muista kasvatukseen ja opetukseen kuuluvista tehtävistä sekä hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen koordinoinnista, kuten hyvinvointisuunnitelman ja -kertomuksen laadinnasta ml. ehkäisevän päihdehuollon ja mielenterveystyön koordinaatio.

 

Muut muutostarpeet

Vaikuttamistoimielimistä vammaisneuvoston ja  vanhusneuvoston koordinointi siirtyvät hallintopalveluille. Nuorisovaltuuston koordinointi säilyy edelleen vapaa-aikatoimella. Vaikuttamistoimielimien tehtävänsiirto edellyttää hallintopalveluissa henkilötyöresurssin sisäistä uudelleen järjestämistä.

 

Työllisyyspalvelujen sekä kotouttamisen ja maahanmuuton määrärahat tulevat omiksi tulosalueiksi hallintopalveluihin. Tulosalueiden vastuuhenkilönä toimii työllisyyspäällikkö ja hänet sijoitetaan kaupunginjohtajan suoraan alaisuuteen.

 

Muilta osin kaupungin oma toimielinorganisaatio säilyy entisellään 31.5.2023 asti.

 

Soteen liittyviin ylikunnallisiin toimielimiin tulee kuitenkin muutoksia, kun tiettyjen kuntayhtymien tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille ja peruskunnat jäävät huolehtimaan niihin liittyvistä kiinteistöistä.

 

Soteen jäävät eräät eläkeläisyhdistysten ja ruuan jakeluun liittyvät avustukset ja ruuan jakeluun  liittyvät tilavuokrat budjetoidaan hallintopalvelujen talousarvioon.

 

Ympäristöterveydenhuollon koordinointi siirtyy sosiaali- ja terveyspalveluilta teknisiin palveluihin. Ostopalvelu Raision kaupungilta jatkuu.

 

Edellä mainitut toiminnalliset muutokset huomioidaan vuoden 2023 talousarviovalmistelussa.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 2022 tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa.

 

Muutokset hallintosääntöön

 

Tarvittavat hallintosääntömuutokset laaditaan  siten, että hallitus käsittelee ne marraskuun alussa ja valtuusto marraskuun valtuuston kokouksessa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että
- sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaoston toiminta päättyy 31.12.2022,
- koulutuslautakunnan nimi muutetaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnaksi 1.1.2023 lukien,
- Uuden sivistys- ja hyvinvointilautakunnan tehtäviin sisältyy koulutuslautakunnan nykyisten tehtävien lisäksi hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen ml. ehkäisevän päihdehuollon ja mielenterveystyön koordinointi,
- Ympäristöterveydenhuollon koordinointi siirretään teknisiin palveluihin,
- Vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston koordinointi siirretään hallintopalveluille,
- Yritys- ja työllisyyspalvelut sekä kotouttaminen ja maahanmuutto siirretään hallintopalveluihin omiksi tulosalueiksi,
- Hyvinvointialueuudistukseen liittyvät  tarvittavat  määrärahamuutokset huomioidaan vuoden 2023 talousarviovalmistelussa.

 

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

Ryhmien välisten neuvottelujen jälkeen Tero Tavio esitti Kimmo Ahon kannattamana seuraavaa:

 

"Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

- sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaoston toiminta päättyy 31.12.2022,

- kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nimi muutetaan hyvinvointilautakunnaksi 1.1.2023 lukien,

- Hyvinvointilautakunnan tehtäviin sisältyy kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nykyisten tehtävien lisäksi hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen ml. ehkäisevän päihdehuollon ja mielenterveystyön koordinointi,

- Ympäristöterveydenhuollon koordinointi siirretään teknisiin palveluihin,

- Vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston koordinointi siirretään sivistyspalveluille,

- Yritys- ja työllisyyspalvelut sekä kotouttaminen ja maahanmuutto siirretään hallintopalveluihin omiksi tulosalueiksi,

- Hyvinvointialueuudistukseen liittyvät tarvittavat määrärahamuutokset huomioidaan vuoden 2023 talousarviovalmistelussa."

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Tero Tavion tekemän ja Kimmo Ahon kannattaman muutosehdotuksen.