Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 251


 

Martti Jaannon valtuustoaloite valokuituyhteyksien rakentamiseksi haja-asutusalueille

 

Kaupunginvaltuusto 29.08.2022        

    

 

 

 

Valtuutettu Martti Jaanto luki ja jätti seuraavan 16 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

" Kaikki ymmärtävät nopeiden toimintavarmojen nettiyhteyksien merkityksen jokapäiväisessä elämässä. Varsinkin saaristo-osissa Naantalia tilanne on usein hankala.

 

Tähän on luvassa parannusta, Naantalissa ja lähikunnissa tehdään parhaillaan kartoitusta asukkaiden ja yritysten halukkuudesta valokuituyhteyksien rakentamiseen. (Täyskuitu)

Valokuitu toimii aina luotettavasti, sääolosuhteista, käytön kovuudesta tai käyttäjämääristä riippumatta. Valokuituyhteyden saaminen parantaa vuosikymmeniksi alueen elinvoimaisuutta ja yritysten toimintaedellytyksiä, sekä samalla asumisviihtyisyyttä. Toimivia valokuituyhteyksiä on tarpeen rakentaa, jotta voidaan turvata haja-asutusalueiden yritysten elinvoimaisuus ja kehittyminen, sekä asukkaiden tulevaisuuden moninaiset tietoliikennetarpeet. Tässä tietoliikennetarpeiden kartoitus- ja yhteensovittamistyössä on kaupungilla vahva elinkeinopoliittinen rooli.

 

Aloite

 

Esitämme, että Naantalin kaupunki selvittää pikaisesti toimet ja mahdollisuudet toimia naantalilaisten yritysten ja asukkaiden edunvalvojana selvitettäessä mahdollisuuksia rakentaa uusia valokuituyhteyksiä haja-asutusalueille."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 251      

931/00.01.02.03/2022    

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen hallintopalvelujen valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään tietohallintopäällikkö Juha Riekkinen.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.