Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 202



 

Talouden toteuma tammikuu - toukokuu 2022

 

Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 202      

457/02.02.02/2022    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Vuosi 2022 on jatkunut epävarmoissa tunnelmissa. Koronatilanne on hieman rauhoittunut, Ukrainan sodan kaikkia vaikutuksia talouteen ei ole vielä nähty, inflaatio nostaa erilaisten hyödykkeiden sekä palvelujen hintoja, ja korkojen nousulle on painetta. Yksityinen kulutus alkaa hyytyä hintojen noustessa, ja etenkin rakennusinvestointeja harkitaan tarkkaan kustannustason ja materiaalipulan vuoksi.

 

Tammi-toukokuun toteumasta ei vielä voi tehdä johtopäätöksiä vuoden kulusta, mutta kevään kehitys alkaa olla selvillä. Laskennallinen toteutumaprosentti toukokuun lopussa on 41,7 % talousarviosta.

 

Kokonaisuutena toimintatuotot ovat kehittyneet edelleen hyvin, niiden toteutumaprosentti on tässä vaiheessa vuotta 53,0 % eli reilusti yli keskimääräisen toteutuman. Avustusten määrä on kasvanut edelleen, mutta niiden lopullinen käyttö kuluvana vuonna selviää vasta loppuvuodesta. Samoin avustuksien vastapainona ovat lisääntyvät kulut, kun avustuksilla palkataan mm. lisähenkilöstöä. Maksutuotot ovat hieman perässä keskimääräisestä toteutumasta. Muut tuotot kertyvät epätasaisemmin (sis. KOM myyntituotot), mutta ovat talousarvioon nähden hyvässä vauhdissa.

 

Toimintakulujen osalta toteutuma ylittää keskimääräisen toteutuman hieman. Henkilöstökulut ovat toteutuneet yli talousarvion laskennallisen toteutuman, palvelujen ostot ovat keskimääräisen toteutuman tasolla. Henkilöstökulussa ei vielä toukokuussa näy korotukset, sillä sopimukseen päästiin vasta kesäkuun puolella. Aineissa ja tarvikkeissa näkyy hintojen nousu mm. polttoaineiden ja elintarvikkeiden osalta, ja ne ylittävät keskimääräiset luvut reilusti. Osa kustannuksista ei toteudu tasaisesti vuoden aikana, mutta hintojen yleinen nousu vaikuttanee myös kustannusten toteutumiseen.

 

Verotulojen tilitykset ovat jatkaneet alkuvuonna nähtyä hyvää kehitystä. Yhteisöverotilitykset ovat olleet alkuvuonna korkeammalla tasolla kuin viime vuonna, mikä johtuu vielä viime vuoden yhteisöveron ennakoiden tilityksistä kunnille. Lopputulema kuluvana vuonna pitäisi olla 10% pienempi yhteisöveron kokonaismäärä kuin vuonna 2021, joten yhteisöverotilitykset pienenevät loppuvuotta kohti. Verotulot ylittävät kuitenkin tässä vaiheessa laskennallisen toteutuman yli 5,0 %-yksikköä. 

 

Valtionosuuksien toteutuma on hieman laskennallista toteutumaa suurempi. Valmo-opetuksen kustannuksia korvataan valtionosuuksien sisällä.

 

Tässä vaiheessa vuotta vuosikate näyttää 11,4 miljoonaa euroa. Poistot ovat tässä vaiheessa hieman alle laskennallisen toteutuman, mutta vuoden aikana valmistuvat hankkeet nostanevat poistot jonkin verran talousarviota suuremmiksi.

 

Tilikauden tulos näyttää 7,3 miljoonaa euroa positiiviselta tässä vaiheessa vuotta.

 

Alkuvuonna kassasta maksut ovat olleet pieniä, pääosin siitä syystä, että investointimenojen toteutuminen painottuu loppuvuoteen. Hyvän verotulokehityksen sekä pienten kassasta maksujen johdosta lainamäärä on kutistunut 5,0 miljoonaan euroon. Tilanne tulee muuttumaan syksyllä, kun investointihankkeet etenevät.

 

Investointien toteutuma-aste 31.5.2022 on 32,5 %.

 

Seuraava toteutumaraportti ja ennuste laaditaan osana osavuosikatsausta kesäkuun lopun tilanteesta. 

 

Liitteemaksuvalmiusraportti, verotuloraportti sekä talouden toteuma tammikuu - toukokuu 2022.

 

Liitteet B1 - B3, KH 20.6.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.