Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 195


 

Valtuutettu Sirpa Hagsbergin ym. valtuustoaloite Luonnonmaan tunnelin varustamisesta tervetulokyltein

 

Kaupunginvaltuusto 06.06.2022 § 179     

    

 

 

 

Valtuutettu Sirpa Hagsberg luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 9 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Kuparivuoren tunnelin molempiin päihin on rakennettu poikittainen turvapylväs, joka estää liian korkean ajoneuvon ajon tunneliin. Turvallisuus on tietysti tärkeintä. Kokonaisuus on kuitenkin toteutettu siten, että se on luotaantyöntävä, jopa hieman pelottava ainakin. Viime valtuustossa tehtiin aloite koskien mm. LED-taulua mainontaan Naantalissa.

 

Me aloitteen tekijät esitämme, että tähän samaan kokonaisuuteen suunniteltaisiin, miten tunneliin ajava tuntee olevansa tervetullut esimerkiksi Luonnonmaalle tai samalla jopa saaristoon. Se voitaisiin toteuttaa tunnelin suulle kaaren yläpuolelle tai sivulle kaunein kyltein."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 195      

726/00.01.02.03/2022    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisten palveluiden valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.