Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 154


 

Kaupunginjohtajan virkamatka Brysseliin 31.8. - 1.9.2022

 

Kaupunginhallitus 16.05.2022 § 154      

293/01.02.02/2022    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

 

Kaupunginjohtaja Laura Leppänen on esittänyt kaupunginhallitukselle seuraavan virkamatka-anomuksen:

 

"Pyydän, että kaupunginhallitus oikeuttaa minut osallistumaan virkamatkana Varsinais-Suomen liiton yhteistyössä Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppatoimiston  kanssa  järjestämälle opintomatkalle Brysseliin 31.8. - 1.9.2022.

 

Matkan aikana perehdytään Euroopan Unionin päätöksentekoon ja toimielimiin, kuullaan ajankohtaiskatsaukset keskeisiltä Brysselin toimijoilta, tavataan suomalaisia meppejä sekä mahdollisuuksien mukaan vieraillaan Naton Suomen edustustossa. Matkan tavoitteena on tutustua Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimistoon ja sen tarjoamiin palveluihin. Tavoitteena on tehdä tutuksi myös EU:n tarjoamia mahdollisuuksia niin rahoituksen osalta kuin tiedonlähteenä sekä kuntien kansainvälisessä työssä. Lopullinen ohjelma vahvistuu alkukesän aikana.

 

Matkan lento- ja majoituskustannukset ovat noin 350 - 450 euroa. Varsinais-Suomen Liitto hoitaa matkasta aiheutuvat muut kustannukset, kuten kuljetukset paikan päällä."

 

Matka suunniteltiin toteuttavan jo alkuvuonna 2020, mutta pandemia-tilanne esti sen toteuttamisen. Tarve vastaavaan kuntajohdolle suunnattuun matkaan on kuitenkin edelleen ajankohtainen.

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtaja Laura Leppäsen osallistumaan ulkomaan virkamatkaan Brysseliin  31.8. - 1.9.2022.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että kaupunginjohtaja Laura Leppänen poistui intressijäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli asianosaisuus.

 

Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.