Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 133


 

Ehdotus Naantalin Musiikkijuhlasäätiön hallituksen kokoonpanoksi

 

Kaupunginhallitus 25.04.2022 § 133      

165/00.00.01.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 14.3.2022 hyväksynyt Naantalin Musiikkijuhlasäätiön uudet säännöt. Patentti- ja rekisterihallitus on 25.3.2022 vahvistanut tehdyt muutokset.

 

Uusien vahvistettujen sääntöjen 8 §:n mukaan "Hallitus hoitaa säätiön asioita ja edustaa säätiötä. Hallitukseen kuuluvat hallintoneuvoston neljäksi vuodeksi kerrallaan valitsemat kuusi jäsentä, joista hallintoneuvosto määrää yhden samaksi ajaksi puheenjohtajaksi. Lisäksi hallitus täydentää itseään samaksi toimikaudeksi yhdellä tapahtuma- ja musiikialan asiantuntijajäsenellä."

 

 

Edellisellä kaudella Musiikkijuhlasäätiön hallitukseen on ollut nimettynä seuraavat henkilöt:

 

j Ritvanen Pekka (pj) 

j Alho Mika  

j Jalkanen Heini 

j Junnila Vilhelm 

j Koskivaara-Coniel Jaana

j Noras Arto

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää Musiikkijuhlasäätiön hallintoneuvostolle, kuuden henkilön nimeämistä Musiikkijuhlasäätiön hallitukseen kaudelle 7.6.2022- 1.6.2026.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Musiikkijuhlasäätiön hallitukseen esitetään:
1. Jan Lindström pj (KOK)
2. Seija Lehtonen (KOK)
3. Kimmo Aho (SDP)
4. Vilhelm Junnila (PS)
5. Jyrki Rautiainen (KESK)
6. 
Musiikkijuhlasäätiön hallituksen tehtäväksi annetaan hallituksen  6. jäsenen sekä tapahtuma- ja musiikkialan asiantuntijajäsenen nimeämiset