Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 201


 

Lausunto oppivelvollisuuslain mukaisesta TUVA-koulutuksen järjestämisestä Raision koulutuskuntayhtymä RASEKO:lle

 

Koulutuslautakunta 06.04.2021 § 24    

     

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

"Oppivelvollisuusikä korotetaan 18 ikävuoteen. Lisäksi vahvistetaan ohjausta ja oppilashuollon palveluita sekä peruskoulun mahdollisuuksia tarjota jokaiselle riittävät valmiudet suoriutua toisen asteen koulutuksesta.

 

Laajennettu oppivelvollisuus astuu voimaan vuonna 2021. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran niihin oppivelvollisiin, jotka keväällä ovat perusopetuksen 9. luokalla (pääosin vuonna 2005 syntyneet).

 

Jatkossa oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto).

 

Oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen ja oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle edellyttää sen varmistamista, että kaikilla perusopetuksen päättävillä on toisen asteen opinnoissa tarvittavat tiedot, taidot ja osaaminen."
Lähde/lisätietoja: https://minedu.fi/oppivelvollisuuden-laajentaminen

 

Raision seudun koulutuskuntayhtymä pyytää Naantalin kaupungilta lausuntoa tutkintoon valmentavan koulutuksen järjestämiseen valmistautumisesta.

 

Rasekon alueen sivistysjohtajat on kutsuttu 12.4.2021 neuvotteluun TUVA-koulutuksen järjestämisestä.

 

Sivistysjohtaja esittelee mahdollisuuksia toteuttaa oppivelvollisuuslain muutokset.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta keskustelee oppivelvollisuuslain tuomista muutoksista ja velvoitteista ja antaa valmisteluohjeen Naantalin lausuntoa varten.

 

Päätös Koulutuslautakunta keskusteli oppivelvollisuuslain tuomista muutoksista ja velvoitteista ja antoi valmisteluohjeen Naantalin lausuntoa varten:
- Sivistysjohtaja neuvottelee TUVA-koulutuksen järjestämisestä RASEKOn ja alueen muiden kuntien kanssa.
- Sivistysjohtaja valmistelee lausunnon kaupunginhallituksen käsittelyyn.

  

 

Kaupunginhallitus 10.05.2021 § 201     

248/12.00.02/2021      

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki osallistui Rasekon järjestämään osakaskuntien neuvotteluun 12.4.2021.

 

Oheismateriaali:

-          Neuvottelun 24.4.2021 muistio.

 

Rasekon yhtymähallitus on 4.3.2021 esittänyt seuraavan pyynnön jäsenkunnilleen:

 

TUVA-koulutukseen valmistautuminen

 

Osana oppivelvollisuuden laajentamista uudistetaan nivelvaiheen koulutuksia, eli erilaisia toisen asteen koulutukseen valmentavia koulutuksia. Uuden tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) on tarkoitus yhdistää aiemmat nivelvaiheen koulutukset eli perusopetuksen lisäopetuksen (kymppiluokka), lukioon valmentavan koulutuksen (LUVA) ja ammatilliseen koulutuksen valmentavan koulutuksen (VALMA). Perusteet tulevat voimaan 1. 8.2022. Lausunnolla olevat perusteet on ilmoitettu julkaistavan huhtikuussa 2021.

 

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus eli TUVA-koulutus on suunnattu sekä oppivelvollisille, että muille valmentavaa koulutusta tarvitseville. Koulutuksen kesto on enintään vuosi, mutta opiskelija voi siirtyä jo aiemmin opiskelemaan lukio- tai ammatilliseen koulutukseen. Opiskelija voi siirtyä lukioon tai ammatillisiin opintoihin, kun hän on saavuttanut tarvittavat valmiudet ja tietää, mitä haluaa opiskella.

 

Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen eli TUVA-koulutuksen aikana opiskelija voi tarkentaa suunnitelmiaan jatko-opinnoista, korottaa perusopetuksen arvosanoja ja opiskella osia lukio- ja ammatillisesta koulutuksesta. Jokaiselle opiskelijalla laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma opiskelijan valmiuksien ja tavoitteiden perusteella.

Ministeriö on ilmoittanut, että ne koulutuksen järjestäjät, joilla on tällä hetkellä voimassa jokin nivelvaiheen koulutusten luvista, saa TUVA-koulutuksen järjestämisluvan automaattisesti. Rasekolla on ammatilliseen koulutukseen valmentavan VALMAn järjestämislupa.

 

Koulutusten toteuttamissuunnitelmien laatiminen on paikallisesti edessä 2021-2022 aikana.

 

Rasekon oman toiminnan suunnittelun kannalta kuntayhtymä tarvitsee seuraavat tiedot:

l) Miten jäsenkunnat aikovatjärjestää tutkintoon valmentavaa koulutusta?

2} Järjestääkö joku neljästä alueen lukiosta TUVA-koulutusta lukioon valmentavan osalta?

3) Järjestävätkö kunnat perusopetuksessa lisäopetusta perusopetuksen päättäville?

4) Onko jäsenkunnilla toiveita Rasekon suuntaan?

Yhtymähallitus pyytää jäsenkunnilta lausunnon tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) toteutusten osalta Raision seudun koulutuskuntayhtymän alueella 12. 5. 2021 mennessä.

 

Tilanne aiempina vuosina:

Naantalin perusopetuksen päättävien vuosiluokkien osalta tilanne on ollut jo pitkään sen kaltainen, että omalle kymppiluokalle ei ole ollut tarvetta. Muutamat kymppiluokkaa tarvitsevat ovat hakeutuneet esim. Kristilliselle opistolle. Valmentava koulutus (Valma) on pääsääntöisesti toteutunut Rasekon toimesta. Lukioon valmentavaa koulutusta ei Naantalissa ole ollut tarvetta vähäisen vieraskielisen väestön johdosta.

 

Tarve tulevina vuosina:

 

Oppivelvollisuuslain muutoksesta huolimatta nivelvaiheluokkien tarve tulee säilymään nykyisen kaltaisena. Naantalissa tulee jatkossakin olemaan muutamia nuoria, jotka tarvitsevat nivelvaiheen opetusta ennen siirtymistään toiselle asteelle. Määrä on kuitenkin niin pieni, että tällaista koulutusta ei ole mahdollista eikä järkevää järjestää Naantalissa. Lisäksi opinto-ohjaajien selkeä mielipide on, että perusopetuksen päättänyt nuori tarvitsee selkeän siirtymän toiseen oppilaitokseen opiskelumotivaation turvaamiseksi.

 

Esitän, että Naantalin kaupunki vastaa Rasekon yhtymähallituksen esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

 

l) Miten jäsenkunnat aikovat järjestää tutkintoon valmentavaa koulutusta?

Naantalin kaupunki esittää, että tutkintoon valmentava koulutus (TUVA) keskitetään Rasekoon.

 

2) Järjestääkö joku neljästä alueen lukiosta TUVA-koulutusta lukioon valmentavan osalta?

Naantalin lukio ei ole järjestänyt eikä järjestä oppivelvollisuuslain aikanakaan lukioon valmentavaa koulutusta.

 

3) Järjestävätkö kunnat perusopetuksessa lisäopetusta perusopetuksen päättäville?

Naantalin kaupunki ei ole useaan vuoteen järjestänyt lisäopetusta (kymppiluokka) vähäisen kysynnän vuoksi. Kymppiluokan järjestäminen ei ole suunnitelmissa jatkossakaan, mikäli kysyntä pysyy vähäisenä ja TUVA-koulutus toteutuu Rasekossa.

 

4) Onko jäsenkunnilla toiveita Rasekon suuntaan?

Naantalin kaupunki toivoo Rasekon ottavan vastuulleen koko TUVA-koulutuksen järjestämisen 1.8.2022 alkaen. Rasekolla on koulutukseen tarvittava osaaminen ja resurssit.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa Rasekon yhtymähallituksen esittämiin kysymyksiin selostusosassa esitetyt sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäen valmistelun mukaiset vastaukset.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.