Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.04.2021/Pykälä 158

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Koha-Suomi Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 12.04.2021 § 158     

125/00.04.02/2021      

 

 

Valmistelija  hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Naantalin kaupunki on liittynyt vuonna 2016 osakkaaksi Koha-Suomi osakeyhtiöön (Kv 17.10.2016 § 83). Yhtiö tuottaa Koha-kirjastojärjestelmän ylläpitopalveluita osakaskunnilleen.

 

Koha-Suomen yhtiökokouksessa 15.6.2020 tehtiin muutos yhtiöjärjestykseen siten, että yhtiöjärjestykseen tuli kirjaus nimeämistoimikunnasta. Samalla yhtiökokous edellytti osakassopimuksen muuttamista niin, että siihen tulee tarkemmat maininnat nimeämistoimikunnan jäsenistä.

 

Osakassopimusluonnos laitettiin kommenteille kaikkiin osakaskuntiin 18.1.2021 ja kommentointiajan päättyessä 18.2.2021 saatiin kaksi kommenttia, joiden perusteella tehtiin sopimukseen yksi täsmennys (kursiivilla) kohtaan 8.2: "Valmistellessaan hallituksen jäsenten valintaa yhtiökokoukselle mahdollisen nimeämistoimikunnan on huomioitava yhtiön sidosyksikköaseman asettamien edellytysten lisäksi, että hallituksen jäseniltä edellytetään Yhtiön joko riittävää toimialan tuntemista tai riittävää liike- ja kuntataloudellista osaamista tehtävien onnistuneen hoitamisen varmistamiseksi."

 

Liitteinä Koha-Suomi Osakeyhtiön muutettu osakassopimus ja Koha-Suomi Oy:n yhtiöjärjestys 15.6.2020

 

Liitteet A7 - A8, KH 12.4.2021

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Koha-Suomi Oy:n osakassopimuksen muutoksen.

Samassa yhteydessä kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa pieniä muutoksia.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa