Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.01.2021/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouskutsussa mainitsemattoman asian käsittely

 

Kaupunginhallitus 25.01.2021 § 32     

5/00.01.02.04/2021      

 

 

 

Kaupunginhallituksen jäsen Hannu Aalto esitti Pirjo Majan kannattamana, että kaupunginhallitus ottaisi kiireellisesti käsittelyyn asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.


Todettiin, että hallintosäännön mukaan "toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta jota on kannatettu ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä".

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suo­ri­te­tus­sa äänestyksessä asian käsittelemättä jättämisen puolesta äänestivät Björkskog, Forsblom, Gustafsson, Jalkanen, Eura, Lindström, Maine ja Tavio. Asian käsittelyn puolesta äänestivät Aallon ja Majan lisäksi Hagsberg.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella, että kaupunginhallitus ei äänin 8 - 3 ota kokouskutsussa mainitsematonta asiaa käsiteltäväksi tässä kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

 

 

Päätös Kaupunginhallitus ei äänin 8 - 3 ottanut kokouskutsussa mainitsematonta asiaa käsiteltäväksi tässä kokouksessa.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa