Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.01.2021/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kaupunginhallitus 25.01.2021 § 23  

    

 

 

 

Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Läsnä oleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.

 

Esityslista lähetetään toimielimen päättämällä tavalla vähintään neljä päivää ennen kokousta.

 

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Saara Seppälä saapui kokoukseen klo 17.31.

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa