Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 472


 

Talousarvion 2021 muutokset hallintopalveluissa

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 472      

15/02.02.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Naantalin kaupungin toiminta -ja taloussuunnitelman täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti "Tilivelvollisten tulee hyvissä ajoin tilivuoden aikana ryhtyä toimenpiteisiin talousarvion muuttamiseksi, mikäli on ilmeistä, että määrärahat tulevat ylittymään perustellusta syystä."

 

Keskusvaalilautakunnan alaisella "Vaalit" tulosalueella on kuntavaalien 2021 osalta syntynyt -24 650 euron ylitys koronaturvallisten vaalien järjestämisestä. Normaaleista käytännöistä poiketen valtio suorittaa korvausta 1,4€ /äänioikeutettu  kuntavaalien koronaterveysturvallisten järjestelyjen johdosta. Korvauksen vaikutus tuloarvioon on 22 000 euroa ja se tulee maksuun loppuvuodesta 2021.

 

Vaalit/keskusvaaliltk

tulot €

menot €

netto €

TA 2021

0,0

-75 367

-75 367

muutos

+ 22 000

-24 650

- 2 650

netto

+ 22 000

-100 017

-78 017

 

Tietohallinnon tehtäväalueella  toimintatuottojen  oletetaan kasvavan 4 400 eurolla ja toimintamenojen ylittyvän 107 000 eurolla. Ylitykset muodostuvat palvelujen ostoista (45 000€) ja lisensseistä (62 000€). Järjestelmien käyttöönotto ja projektikulut erityisesti tietoturvaan liittyen on lisännyt palvelujen ostoja.Lisäksi on ostettu asiantuntijapalveluita. Lisenssimalli on muuttunut ja lisenssivuokrien määrä on näin lisääntynyt.

 

Tietohallinto/kh

tulot €

menot €

netto €

TA 2021

1 315 840

- 1 317 647

- 1 807

muutos

4 400

-107 000

-102 600

netto

1 320 240

-1 424 647

-104 407

 

Kaupunginhallituksen alaisten tulosalueiden talousarvio on erittäin pirstaleinen ja on hyvinkin mahdollista, että tietohallinnon ylitystä vastaava summa kyetään säästämään muiden tulosalueiden/tulosyksiköiden menoista. Esimerkiksi järjestelyeristä on mahdollista saavuttaa säästöä, mikäli määrärahaan ei  loppuvuodesta kohdennu yllättävää menoa. Henkilöstöpalveluista ja kaupunginvaltuuston tulosalueilta on niin ikään mahdollista saavuttaa säästöjä.

 

 

Oheismateriaali:

- Hallintopalvelut/ talousarvion 2021 määrärahojen ja tulosarvioiden muutosesitykset.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto myöntää vuoden 2021 talousarvioon käyttötalouden määrärahoihin ja tuloarvioihin  seuraavat muutokset:

Keskusvaalilautakunta/Vaalit
tulojen lisäys                22 000€
menojen lisäys          - 24 650€

Kh/Tietohallinto
tulojen lisäys                4 400€
menojen lisäys       - 107 000€

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.