Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.01.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kuntaliiton kuntalaistutkimuksen 2020 palveluarvioita koskevat tulokset

 

Kaupunginhallitus 11.01.2021 § 7     

11/00.04.01/2021      

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämisjohtaja Tiina Rinne-Kylänpää

 

 Naantalin kaupunki on mukana Kuntaliiton kuntalaistutkimuksessa, jossa kysyttiin touko-kesäkuussa 2020 kuntalaisten mielipiteitä omasta kunnastaan. Osallistumisesta tutkimusohjelmaan on tehty sopimus tutkimuskunnan ja Kuntaliiton kesken. Kuntalaistutkimus 2020 on jatkoa Kuntaliiton kuntalaiskyselyille, jotka toteutettiin osana ARTTU2-tutkimusohjelmaa 2015 ja 2017. Naantali ei ollut mukana näissä tutkimuksissa.

 

Tutkimuksen 2020 avulla on kartoitettu kuntalaisten asenteita ja osallistumista kunnissa sekä niissä tapahtunutta ajallista kehitystä. Mukana tutkimuksessa on 43 kuntaa. Tutkimuskunnat ovat koko kuntakenttään yleistettävä otos, joka edustaa erikokoisia ja -tyyppisiä kuntia eri puolelta Suomea.

 

Tutkimuksessa selvitetään mm. mitä mieltä kuntalaiset ovat oman kotikuntansa toiminnasta, palveluista, vaikuttamisesta ja päätöksenteosta ja miten tärkeänä kuntalaiset pitävät omaa kotikuntaansa. Kysely on lähetetty 30 500 suomalaiselle kevään 2020 aikana. Kyselylomake lähetettiin postitse kuntalaisille. Kuntakohtaiset otokset vaihtelevat kuntakoon mukaan 300-2000 välillä (Naantali otos 500). Vastaajia kuntalaistutkimuksessa oli lähes 11 000, joista naantalilaisia oli noin 200.

 

 Kuntalaistutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, jossa vastaajat arvioivat palveluiden hoitoa ja niiden saavutettavuutta. Arvioinnissa käytettiin asteikkoa 1-5 (mitä suurempi arvo, sitä positiivisempi arvio).

 

 Naantali sai parhaimmat tulokset tyytyväisyydessä kunnallisiin palveluihin ja niiden saavutettavuuteen

 

 Kaikkien tutkimuskuntien palvelutyytyväisyysindeksin keskiarvo oli 3,81, ja Naantalin keskiarvo oli tutkimuksen korkein, 4,04. Myös palvelujen saavutettavuudessa Naantali ylsi parhaimpaan tulokseen: saavutettavuusindeksin keskiarvo oli 3,76, kun Naantalissa se oli 4,06.

 

 Valtakunnallisesti kaikkien kuntapalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta pidetään enemmän hyvänä kuin huonona. Kuntalaisten arviot ovat parantuneet edellisistä tarkasteluvuosista 2017 ja 2015. Yleisarvio on varsin positiivinen kaikissa tutkituissa kunnissa. Tyytyväisyys oli suurinta 5001-20 000 asukkaan kunnissa.

 

 Kuntaliiton Kuntalaistutkimuksen 2020 mukaan tyytyväisyys kunnallisiin palveluihin on edelleen ennätyskorkealla tasolla. Naantali sai tutkimuksen parhaimmat tulokset.

 

 Kuntalaistutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 44 eri palvelua sosiaali- ja terveyspalveluiden, varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden sekä teknisten palveluiden osa-alueilla. Näistä lähes kaikissa (41) Naantalin palvelut arvioitiin kaikkien tutkimuskuntien keskiarvoa paremmiksi.

 Kyselyn perusteella naantalilaiset olivat erityisen tyytyväisiä terveyskeskuksen palveluihin. Erittäin tai melko hyvin hoidettuna piti 89 % vastaajista sekä terveyskeskuksen lääkärivastaanottoa, sairaan- ja terveydenhoitajan vastaanottoa että äitiys- ja lastenneuvolaa. Myös hammashoitoon oltiin erityisen tyytyväisiä (84 % vastaajista).

 

 Lähes 90 % vastaajista oli tyytyväisiä varhaiskasvatukseen, esiopetukseen, perusopetukseen 1-6-luokille sekä lukiokoulutukseen. Vastaajista 84 % oli tyytyväisiä myös perusopetukseen 7-9-luokilla. Myös kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin oltiin Naantalissa hyvin tyytyväisiä: 93 % vastaajista arvioi kirjastopalvelut, 84 % kulttuuripalvelut ja liikuntapalvelut sekä 80 % kansalais- ja työväenopistot melko tai erittäin hyvin hoidetuksi.

 

Teknisen toimialan palveluista Naantalin kunnallistekniikkaa piti melko tai erittäin hyvin hoidettuna 83 % vastaajista. Teknisen toimialan palveluista Naantali erottui kaikista muista kunnista tyytyväisyydessä eniten teiden ja katujen hoidossa, joukkoliikenteessä ja viheralueiden ja ympäristön siisteydessä.

 

 Kotipaikkakunnan kilpailukyvyn arviointia

 

 Kotipaikkakunnan kilpailukykyä pyydettiin kyselyssä arvioimaan ottamalla kantaa seuraavaan kysymykseen: Kuvittele tilanne, jossa kunnat kilpailevat keskenään siitä missä kunnassa tai kaupungissa on "hyvä asua ja elää". Miten arvioisit nykyisen kotikuntasi sijoittuvan kilpailussa?

 

 Enemmistö, 59 prosenttia vastanneista kuntalaisista, arvioi kotikuntansa sijoittuvan hyvin kuntien välisessä kuvitteellisessa "hyvä asua ja elää" -kilpailussa. Kuntalaisten arviot kotikuntansa sijoittumisesta ovat kokonaisuudessaan parantuneet aikaisempien vuosien kyselyn tuloksista. Naantalissa 93 % vastaajista arvioi oman kuntansa sijoittuvan hyvin, joka oli asukkaiden paras arvio omasta kotikunnastaan.

 

Tärkeimpinä asioina kotikunnassa naantalilaiset vastaajat näkivät hyvän asuinympäristön (61 %), hyvät palvelut (49 %) ja luonnonläheisyyden (45 %). Myös asioiden hoito kunnan kanssa koettiin hyväksi (81 % vastanneista, kaikki tutkimuskunnat 66 %)

 

Kuntalaistutkimus ja -vertailu oheistettu liitteinä.

 

Liitteet B1-B2, KH 11.1.2021

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Kuntalaistutkimuksen 2020 tulokset.

 

Kokouskäsittely Henkilöstön edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa