Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 483


Tila
Kaupunki
Vesilaitos

 

Kertapoistot tilinpäätöksessä 2021

 

Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 483      

1699/02.06.01.03/2021    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Naantalin kaupungin poistosuunnitelmassa usealla hyödykkeellä poistomenetelmänä on menojäännöspoisto. Se tarkoittaa prosenttiosuutta ko. hyödykkeen jäännösarvosta. Esimerkiksi "liikuntapaikat ja ulkoilualueet"-hyödykeryhmässä olevista hankkeista tehdään 20%:n menojäännöspoistot. Eli jos investointihankkeen kokonaisarvo on ollut 100 000 euroa, siitä tehdään ensimmäisenä vuonna 20 000 euron poisto, seuraavana vuonna tästä jäävästä jäännösarvosta 80 000 euroa jälleen 20%:n poisto eli 16 000 euroa, ja niin edelleen. Usean vuoden poistojen jälkeen hankkeen jäännösarvo on pieni, mutta se ei poistu taseesta käytännössä ollenkaan. Toinen poistotapa on tasapoisto, eli esimerkiksi rakennuksista tehdään 30 vuoden aikana vuosittain samansuuruinen poisto. Alle 1000 euron tasapoistoja on jonkin verran jäljellä, mutta nämäkin ovat käyttöikänsä lopulla olevia hyödykkeitä.

 

Näitä investointihankkeista jääneitä pieniä jäännösarvoja on tarkoituksenmukaista siivota pois taseesta aika-ajoin. Tämä tarkoittaa kertapoistojen tekemistä tilinpäätöksessä.

 

Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että vuoden 2021 tilinpäätöksessä poistetaan kerralla arvoltaan alle 1000 euroa olevat jäännösarvot kertapoistona. Listaus poistettavista hyödykkeistä on liitteenä.

 

Liitteet A1 - A3, KH 20.12.2021

 

Maa-alueilla saattaa olla pieniä jäännösarvoja, mutta maa-alueista ei tehdä poistoja.

 

Yhteensä kertapoistojen summa on noin 290 000 euroa.

Suurin osa hyödykkeistä on jo käyttöikänsä päässä, ainoat tuoreet investoinnit ovat sivistystoimen it-laitteita, jotka on hankittu muutaman viime vuoden aikana. Vuosittain hankittavat it-laitteet siirretään seuraavassa talousarviossa käyttötaloudesta rahoitettavaksi, mikä on niiden hankintahintojen perusteella oikeampi toimintatapa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevien hyödykkeiden kertapoistot tehtäväksi vuoden 2021 tilinpäätöksessä. Kertapoistojen yhteissumma on noin 290 000 euroa.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.