Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 503


 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. valtuustoaloite Saariston Pienen rengastien kevyenliikenteen väylän kehittämiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 128     

    

 

 

  Valtuutettu Jari-Antti Hörkkö luki ja jätti seuraavan 5 valtuutetun                              allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Saariston pienen rengastien kevyen liikenteen väylän kehittäminen etenee hienosti. Ensi vuonna toteutetaan osuuden hankalin ja kallein osuus eli Särkänsalmen ylitys. Lisäksi 2023 toteutetaan Rymättylän Taipaleentien osuus ns. kylätiemallilla. Kun ajatuksena on vielä toteuttaa osa reitistä kiertämällä Taattistenjärventien kautta niin rakentamatta on enää Taattistenjärven ja Peikon sekä Kuralantien ja Taipaleentien väliset osuudet, jolloin reitti olisi yhtenäinen Rymättylän kirkonkylään asti. Lisäksi tavoitteena olisi jatkaa tässä vaiheessa pyörätietä kirkonkylän ohi ainakin Tammilehdon liittymään asti.  Juuri  hyväksytyssä  taloussuunnitelmassa  onkin  merkitty vuodelle 2024 suunnittelurahaa  kyseiselle  hankkeelle,  edellyttäen, että ely-keskus on siinä mukana.

 

Aloite: Kaupunki neuvottelee seuraavaan MAL-sopimukseen, joka alkaa 2024, että Saariston pienen rengastien kevyen liikenteen väylä toteutetaan kokonaisuudessaan valmiiksi kyseisen MAL-sopimuskauden aikana välille Särkänsalmi- Tammilehdontie. Lisäksi kaupunki varautuu viimeistään vuoden 2026 taloussuunnitelmassaan hankkeen toteutukseen."

 

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 503      

1781/00.01.02.03/2021    

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen  teknisten palveluiden   valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.