Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.08.2021/Pykälä 326


Esitys Hinku-toimenpiteistä

 

Naantalin kaupungin liittyminen HINKU -verkostoon

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 29.08.2018 § 61

 

Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 22.8.2018:

 

Taustaa

 

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja sen aiheuttamien globaalien kriisien eh­käi­se­mi­sek­si tulisi ryhtyä ripeästi merkittäviin toimenpiteisiin. Eri asian­tun­ti­jat ovat maailmanlaajuisesti todenneet, että käsissämme on viimeiset het­ket pysäyttää maapallon lämpeneminen yli 1,5 celsiusasteen ja selvästi al­le kahden celsiusasteen, millä saatettaisiin Pariisin ilmastosopimuksen mu­kaan vielä merkittävästi pienentää ilmastonmuutoksen riskejä ja hait­ta­vai­ku­tuk­sia. Tutkimukset osoittavat, että ilmastonmuutoksen huomiotta jät­­mi­nen estää myös talouden kasvua.

 

Kesä 2018 antaa hyvän esimerkin, mi­tä ilmastonmuutos voi tarkoittaa Varsinais-Suomelle: kuivat ja kuumat ke­sät voivat lisääntyä, mistä seuraa ongelmia ravinnontuotannolle ja ter­veys­ris­ke­jä etenkin tietyille väestöryhmille. Talvet voivat muuttua läm­pi­mik­si ja runsassateisiksi ja talvisten ravinnehuuhtoumien lisääntyminen pel­loil­ta vesistöihin aikaansaa Itämeren rehevöitymisongelman jatkumista ja jo­pa pahenemista. Ilmaston muuttuessa luonnon monimuotoisuus on vaa­ras­sa, jolla on ennalta arvaamattomia vaikutuksia myös ihmiskunnalle. Glo­baa­lil­la tasolla seurauksena on sään ääri-ilmiöiden, kuten tulvien ja kui­vuu­den aiheuttamia kansainvaelluksia ja maiden väliset konfliktit li­sään­ty­vät esimerkiksi juoma- ja kasteluvesivarantojen ehtyessä.

 

Globaalisti hiilineutraalius tulisi saavuttaa vuoteen 2050 mennessä, mikä tar­koit­taa, että joidenkin maiden, kuten Suomen, tulisi olla lopulta hii­li­po­si­tii­vi­nen toimien siten maapallon hiilinieluna. Ilmastonmuutoksen hil­lit­se­mi­nen Suomessa on tehokkainta kuntatasolla, jossa kunnan tekemät pää­tök­set vaikuttavat suoraan asukkaiden hiilijalanjälkeen muun muassa kiin­teis­­jen lämmityksen ja liikenneratkaisujen kautta. Valtion mahdollisuudet liit­ty­vät enemmiltä osin hallinnolliseen ohjaukseen ja normisääntelyyn.

 

Naantalin kaupunkistrategia

 

Varsinais-Suomen liitto, Satakuntaliitto ja maakuntien HINKU-kunnat, Tu­run kaupunki ja Varsinais-Suomen ELY-keskus ovat julkaisseet Raumalla 6.4.2017 HINKU-haasteen, johon liittyen Naantalin kaupunki vastasi Naan­ta­lin kaupunginhallituksen kokouksessa 5.2.2018 § 40 Varsinais-Suomen lii­ton kyselyyn kaupungin tahtotilasta ja valmiudesta osallistua hii­li­neut­raa­liu­den tavoitteluun. Kaupunki lupasi arvioida kaupunkistrategian päi­vi­tys­työn yhteydessä kaupungin osallistumisen HINKU-hankkeeseen.

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.6.2018 § 46 kaupungin uu­den strategian "Naantalin kaupunkistrategia 2022" vuosille 2018-2021. Stra­te­gi­aan on kirjattu seuraavaa:

 

Kärkihanke 3: Kasvava ja vetovoimainen Naantali:

 

"Naantali tehostaa toimenpiteitä, joilla edistetään - - asumisen laatua. Kau­pun­ki vaalii kaupungin - -luontoympäristön arvokkaita piirteitä sekä to­teut­taa kestävän kehityksen mukaisia periaatteita toiminnoissaan."

 

Yhdeksi kärkitoimenpiteeksi on kirjattu: "Rantojen virkistysarvojen ja lä­hi­ve­sien laadun parantaminen sekä Itämerihaasteen toimenpideohjelman ja Naan­ta­lin ilmastotavoitteet sisältävä ympäristöohjelma".

 

Kaupungin uusi strategia tukee HINKU-verkostoon liittymistä. Kaupungin il­mas­ton­muu­tok­sen vastaista työtä voitaisiin toteuttaa HINKU-hankkeen kaut­ta, jolloin käytössä olisi valtakunnallinen HINKU-verkosto ja voitaisiin sa­mal­la hyödyntää SYKEn yhteishankintoja, joita se tarjoaa ensisijaisesti HIN­KU-kun­nil­le.

 

Taustatietoja HINKU-verkostoon liittymisestä

 

HINKU-kunnaksi ryhtyminen edellyttää kaupungilta HINKU-kriteerien täyt­ty­mis­tä. Hinku-kriteereillä tarkoitetaan kuntien ilmastonmuutoksen hil­lin­­toi­mia ja linjauksia, joilla kunta uskottavasti sitoutuu vähentämään oman toi­min­tan­sa kasvihuonekaasupäästöjä sekä vaikuttamaan alueensa toi­mi­joi­hin (asukkaat, yritykset, maa- ja metsätalousyrittäjät sekä vapaa-ajan asuk­kaat) siten, että alueen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ta­voi­tel­laan hiilineutraaliutta. Hinku-kriteerit täyttävästä kunnasta saa käyt­tää nimitystä Hinku-kunta. Hinku-kunnat kuuluvat Hinku-foorumiin ja saa­vat oikeuden käyttää Hinku-logoa.

 

Tärkein Hinku-kriteeri on valtuuston päätös siitä, että kunta tavoittelee ko­ko alueellaan 80 %:n kasvihuonekaasupäästövähennystä vuoden 2007 ta­sos­ta vuoteen 2030 mennessä.

 

Tavoite koskee kaikkea kunnan rajojen sisäpuolella tapahtuvaa toimintaa, ei pelkkää kuntaorganisaatiota. Päästökaupassa mukana olevat laitokset ovat tavoitteen ulkopuolella, koska niiden päästöjä säädellään jo pääs­­kau­pas­sa, mutta tavoitteeseen on sisällytetty kaukolämpö sekä sähkön käyt­tö, koska niiden päästöihin kunnalla ja asukkailla on hyvät vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­det.

 

Lisäksi kunnan tulee perustaa Hinku-työryhmä sekä nimetä Hin­ku-yh­teys­hen­ki­lö. Työryhmä pyrkii aktiivisesti vähentämään eri hallinnonalojen toi­min­nas­ta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Yhteyshenkilö toimii tie­don­­lit­­­nä kunnan ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) välillä.

 

Muita Hinku-kriteerejä:

 

-          Kunta ottaa kasvihuonekaasupäästönäkökulman huomioon kai­kes­sa mer­kit­­väs­sä päätöksenteossaan.

-          Kunta liittyy työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kun­ta­lii­ton väliseen sopimukseen, jossa ne sitoutuvat Kunta-alan ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­muk­sen toimenpiteisiin ja tavoitteisiin. Kunta-alan ener­gia­te­hok­kuus­so­pi­muk­seen liittyvät kunnat liittävät ensisijaisesti asuin­ra­ken­nus­kan­tan­sa asuinkiinteistöjä koskevaan toi­men­pi­de­oh­jel­maan.

 

HINKU-työryhmä ja -yhteyshenkilö vastaavat seuraavista tehtävistä:

 

-          Kunnalle laaditaan vuosittain suunnitelma päästöjä vä­hen­­vis­tä in­ves­toin­neis­ta. Investoinnit hyväksytään seuraavan vuoden ta­lous­ar­vios­sa.

-          Kunnalle laaditaan vuosittain hillintätoimien suunnitelma eli vuo­si­kel­lo, joka osoittaa, millä toimenpiteillä ja investoinneilla kas­vi­huo­ne­kaa­su­pääs­­jä pyritään vähentämään koko kunnan alueella. Vuo­si­kel­lo si­säl­tää suunnitellut investoinnit sekä keinoja asukkaiden ja pai­kal­lis­ten yri­tys­ten aktivoimiseen.

-          Kunnan alueella toteutuneet merkittävimmät hillintätoimet koo­taan vuo­sit­tain ja julkaistaan kunnan verkkosivuilla sekä Ener­gia­loik­ka-verk­ko­pal­ve­lus­sa. Toimenpiteisiin liitetään mahdollisuuksien mu­kaan saa­vu­te­tut päästövähennykset. SYKE voi tarvittaessa täy­den­tää tiedot Ener­gia­loik­kaan.

-          Kunnan henkilöstölle ja kunnanvaltuustolle tiedotetaan vuo­sit­tain hank­keen saavutuksista.

-          Alueen asukkaille, yrityksille sekä maa- ja met­­ta­lous­yrit­­jil­le vies­ti­tään ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuksista.

 

Naantalin kaupunki järjesti 30.5.2018 HINKU-tilaisuuden, jossa SYKEn asian­tun­ti­ja kertoi mm. HINKUun liittymisestä ja kuntien päästölaskelmista, Var­si­nais-Suo­men kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Va­lo­nia kertoi maakuntatason ilmastotyöstä Varsinais-Suomessa ja Rau­man kaupungin HINKU-koordinaattori kertoi Rauman toteuttamasta HIN­KU-työs­tä. Kutsu tilaisuuteen oli lähetetty kaupungin johtaville vi­ran­hal­ti­joil­le, kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja ympäristö- ja ra­ken­nus­lau­ta­kun­nan jäsenille sekä kaupungin elinkeinoasiamiehen uutiskirjeen yh­tey­des­sä paikallisille yrittäjille. Tilaisuudesta ja sen esityksistä on laadittu tii­vis­tel­mä, joka on lähetetty sähköpostitse 19.6.2018 tiedoksi kutsun saa­nei­den lisäksi kaupunkikonsernin tytäryhtiöiden toimitusjohtajille ti­lai­suu­den diaesitysten kera.

 

SYKEn tekemien päästölaskelmien mukaan Naantalin kaupungin mer­kit­­vim­mät päästölähteet ovat energiakulutus ja tieliikenne. SYKEn esi­tyk­ses­sä on erilaisia päästöskenaarioita Naantalille.

 

Tiivistelmä HINKU-tilaisuuden sisällöstä sekä diaesitykset ovat esityslistan oheis­ma­te­ri­aa­li­na.

 

Vaikutusten arviointi HINKU-verkostoon liittymisestä

 

HINKU-foorumin jäsenenä kunta saa:

 

-          osallistua ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden ver­kos­toon

-          kontakteja alan toimijoihin

-          tietoa ja tukea päästövähennyksiin

-          osallistua erikseen rahoitettaviin tutkimus- ja ke­hi­tys­hank­kei­siin

-          näkyvyyttä omalle työlle, tuotteille ja palveluille

 

HINKU-kunnaksi ryhtyminen ei sinänsä maksa mitään, mutta HINKU-työ ku­ten ympäristöohjelmankin laatiminen ja toimeenpano edellyttävät kau­pun­gil­ta riittävää resurssointia, toiminnan suunnitelmallisuutta ja pit­­jän­tei­syyt­tä. HINKU-ajattelu ja ympäristöystävällinen toimintakulttuuri tulee jal­kaut­taa kaupungin kaikkiin hallintokuntiin toimialojen johdon ohjauksella, ja bud­jet­tiin tulee varata määrärahoja investointeihin esimerkiksi ener­gia­sääs­­toi­men­pi­tei­den toteuttamiseksi. Tämä tulee tarkoittamaan käy­tän­nös­sä etenkin alkuvaiheessa suurempia kuluja ja runsaampaa työajan käyt­töä, mikä maksaa itseään kuitenkin takaisin myöhemmin taloudellisina ku­lu­jen säästöinä ja laadukkaan asuinympäristön säilymisenä tai jopa asuin­viih­ty­vyy­den paranemisena. Näkyvä ja tuloksellinen ilmasto- ja ym­­ris­­asioi­den hoitaminen tekee Naantalista vetovoimaisen kunnan sekä ym­­ris­­vas­tuul­li­sil­le yrityksille (cleantech) että ympäristötietoisille asuk­kail­le ja matkailijoille.

 

Yrityksille HINKU-hankkeesta on vain hyötyä, sillä toimenpiteet ovat täysin va­paa­eh­toi­sia, mutta voivat tuoda taloudellista hyötyä energiasäästöinä ja ima­go­hyö­ty­nä.

 

Useat Suomen kunnat ovat jo asettaneet kunnianhimoisia tavoitteita il­mas­ton­muu­tok­sen torjumiseksi. Isommista kaupungeista esimerkiksi Turku on ju­lis­ta­nut tavoittelevansa hiilineutraaliutta vuoteen 2029 mennessä, Vantaa vuo­teen 2030 mennessä ja Helsinki vuoteen 2035 mennessä. Var­si­nais-Suo­men kunnista menestyksellisesti HINKUa ovat hyödyntäneet elin­kei­no­po­li­tii­kas­saan ja kunnan imagomarkkinoinnissa ainakin Uusikaupunki ja Rauma. HINKU-kunnilla onkin päästövähennysten ohella tavoitteena vah­vis­taa paikallista hyvinvointia esimerkiksi kustannussäästöjen, ener­gia­oma­va­rai­suu­den ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kautta. HIN­KU-ver­kos­toon kuuluu monia pieniäkin kuntia, joissa resurssit ilmastotyölle ovat luonnollisesti vaatimattomammat kuin isommissa kaupungeissa, mut­ta siinä on siltikin onnistuttu (esim. alle 10000 asukkaan Iin kunta).

 

HINKU-tavoitteeseen päästään energiatarpeen vähentämisellä, ener­gia­te­hok­kuu­den parantamisella, uusiutuvan energian käyttöönotolla ja hii­li­va­ras­to­ja kasvattamalla.

 

Esimerkkejä mahdollisista HINKU-toimenpiteistä Naantalissa

 

-          Öljylämmityksestä luopuminen ja vaihtaminen uusiutuvaan läm­mi­tys­muo­toon (ilmalämpöpumppu, maalämpö, aurinkolämpö) kau­pun­gin kiinteistöissä

-          Aurinkosähköjärjestelmien asentaminen kaupungin kiin­teis­töil­le

-          Kunnan kiinteistöjen käytön tehostaminen ja optimointi (esim. kou­lu­ti­lo­jen käyttö iltaisin ja kesäisin)

-          Kaupungin autokannan vaihtaminen sähköautoihin ja käytön te­hos­ta­mi­nen

-          Sekä kunnan sisäisen, että seudullisen joukkoliikenteen ke­hit­­mi­nen, liityntäpysäköinti mukaan lukien

-          Paikallisen palvelutarjonnan parantamisen edistäminen kun­nan rajat ylit­­vän liikenteen vähentämiseksi

-          Kevyen liikenteen kehittäminen ja talvipyöräilyn mah­dol­lis­ta­mi­nen

-          Hankintojen kilpailutuskriteerien kehittäminen ja in­no­va­tii­vis­ten han­kin­to­jen mahdollistaminen

-          Metsien säilyttäminen hiilinieluna

-          Jättömaiden hyödyntäminen maankäytössä ja neitseellisten maa-aluei­den säilyttäminen koskemattomina

-          Kiertotaloushankkeiden edistäminen maankäytössä

-          Kierrätyksen parantaminen kaupungin omassa toiminnassa

-          Päästölaskelmien tarjoaminen paikallisille yrityksille Rauman kau­pun­gin esimerkin tavoin

-          Kasvispainotteinen ruokavalio kouluihin ja päiväkoteihin ja ruo­ka­­vi­kin pienentämistoimenpiteet

-          Puurakentamisen suosiminen

-          Asukkaiden neuvonta ympäristöystävällisiin arjen valintoihin

 

Elinkeinoasiamiehen lausunto (17.8.2018), jonka ovat hyväksyneet myös Naan­ta­lin Yrittäjät ry ja Rymättylän yrittäjät ry:

 

Kasvihuonekaasujen vähentäminen on keskeinen edellytys ilmaston läm­pe­ne­mi­sen pysäyttämiseksi. Hinku-aloitteessa kiinnitetään näin huomio tär­ke­ään asiaan ja sen jalkauttamiseen kaupungin ja kaupunkilaisten ta­sol­le.

 

Yritykset pyrkivät luontaisesti toimimaan mahdollisimman säästeliäästi, mi­kä tukee myös hiilineutraalisuustavoitetta. Esimerkiksi kuljetukset pyritään to­teut­ta­maan mahdollisimman tehokkaasti ja keskitetysti. Paikallisella ta­sol­la ei voida asettaa yrityksille sellaisia velvoittavia ympäristövaatimuksia, joil­le ei ole lainsäädännöllistä perustaa.

 

Hiilineutraalisuutta voitaisiin Naantalissa edistää mm. seuraavin toimin, jois­ta osa on jo käynnissä:

 

-          Kauppahankkeiden (laajennus- ja uudishankkeet) edis­­mi­nen. Naan­ta­lin kaupunki menettää potentiaalisesta ostovoimastaan vuo­sit­tain miljoonia euroja, kun ihmiset menevät hakemaan eri tuotteita ja pal­ve­lui­ta muualta. Tämä merkitsee myös tuhansien autojen vii­koit­tais­ta lii­ken­net­tä ja niiden aiheuttamia päästöjä, joita voidaan vä­hen­tää omaa pal­ve­lu­tuo­tan­toa edistämällä. Kauppahankkeiden edis­­mi­sel­lä tuetaan myös pai­kal­lis­ten erikoisliikkeiden säilymistä.

 

-          Joukkoliikenteen kehittäminen. 18-vuotta täyttäneistä yhä har­vem­pi suo­rit­taa ajokortin. Heille joukkoliikenne on osin ym­­ris­­tie­toi­nen va­lin­ta. Joukkoliikenteen kehittämisellä paitsi turvataan yritysten työ­voi­man saantia ja työvoiman liikkuvuutta, niin sillä voidaan myös edis­tää uu­sien asukkaiden saantia Naantaliin.

 

-          Pyöräilyreitistön kehittäminen. Maantieteellisestä sijainnista joh­tuen pyö­räi­ly­kau­si on Naantalissa pitkä. Pyöräilyn edistämisellä lisätään pai­kal­lis­ten ihmisten ympäristöystävällistä liikkumista. Pyöräilyreittien ke­hit­­mi­nen tukee myös saaristomatkailun kehittämiseen liittyviä ta­voit­tei­ta.

 

Suhtaudun positiivisesti Naantalin nimeämiseen Hinku -kunnaksi sillä edel­ly­tyk­sel­lä, että siihen liittyvillä toimenpiteillä ei haitata elinkeinotoiminnan ke­hit­ty­mis­tä kaupungin eri osissa.

 

YMPÄRISTÖPÄÄLLIKKÖ:

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää kau­pun­gin­hal­li­tuk­sel­le, että Naantalin kaupunki ryhtyy HINKU-kunnaksi ja ta­voit­te­lee koko alueellaan 80 %:n kas­vi­huo­ne­kaa­su­pääs­­­hen­nys­tä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. HIN­KU-ver­kos­toon liittymisestä päättää Naantalin kau­pun­gin­val­tuus­to.

 

YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA:

 

Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

Merkittiin, että Markku Tuuna ja Julia Plathin-Kankare poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 27.01.2021 § 5    

  

 

 

Valmistelija   Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 14.1.2021:

 

Kaupunginhallitus päätti ympäristöohjelman hyväksymispäätöksen yhteydessä 24.2.2020 § 49, että kaupunginhallitukselle tehdään selvitys Hinku-verkostoon liittymisen vaikutuksista ja sitoumuksista, ja että kaupunginhallitus käsittelee Hinku-verkostoon liittymistä 30.6.2020 mennessä erikseen.

 

Selvityksenä asiasta kaupungin luottamushenkilöille järjestettiin 5.11.2020 HINKU-tilaisuus, jossa illan asiantuntijoina toimivat Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija, Benviroc Oy:n CO2-raporttipalvelun asiantuntija ja Laitilan kaupungin Hinku-yhdyshenkilö. Hinku-tilaisuudesta on laadittu muistio, johon on liitetty illan esitysmateriaali. Luottamushenkilöille on järjestetty myös mahdollisuus katsoa tilaisuus tallenteena jälkikäteen.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Naantalin kaupunki liittyy Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen Hinku-verkostoon ja ryhtyy HINKU-kunnaksi. HINKU-verkostoon liittymisestä päättää Naantalin kaupunginvaltuusto. Vuoden 2022 talousarvioon varataan määräraha projektiluonteiselle henkilöresurssille kaupungin Hinku-työn käynnistämiseksi.

 

Kokouskäsittely Julia Plathin-Kankare ehdotti, että lautakunta pyytää selvittämään henkilöstöresurssin keston ja kustannukset sekä palaa asiaan seuraavassa kokouksessa, sen jälkeen, kun nämä asiat ovat tiedossa.

 

 Pekka Sevon jätti kirjallisen kannanoton HINKU-toimenpiteistä jatkovalmistelua varten.

 

Päätös Lautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun Julia Plathin-Kankareen ehdotuksesta yksimielisesti Pekka Sevonin ja Kimmo Mäntysalon kannattamana.

 

 

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.4.2021 § 32    

92/00.01.02.03/2021    

 

Valmistelija  Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 13.4.2021

 

 

Esittelijä  Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Naantalin kaupunki liittyy Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen Hinku-verkostoon ja ryhtyy HINKU-kunnaksi. HINKU-verkostoon liittymisestä päättää Naantalin kaupunginvaltuusto. Vuoden 2022 talousarvioon varataan 23 400 euron määräraha 6 kuukauden projektiluonteiselle henkilöresurssille kaupungin Hinku-työn käynnistämiseksi

 

Kokouskäsittely Pekka Sevon esitti eriävän mielipiteen koskien 29.8.2018 § 61 asian käsittelyssä mainittuja esimerkkitoimenpiteitä. Toimenpide-ehdotukset ovat huonosti harkittuja. Vrt. edellisen kokouksen kirjallinen kannanotto.

 

Päätös  Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.

  

 

 

Kaupunginhallitus 14.06.2021 § 278    

     

 

Oheismateriaali:

-          Ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsen Pekka Sevonin kannanotto 27.1.2021.

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.4.2021 § 42 on merkitty tiedoksi teknisten palveluiden antama selvitys valtuutettu Elina Mälkiän ym. valtuustoaloitteeseen Naantalin liittymisestä HINKU -verkostoon ja merkitty aloite loppuun käsitellyksi.

 

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus  päättää liittyä "Kohti hiilineutraalia kuntaa" -hankkeen HINKU-verkostoon ehdolla, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeen käynnistämiseen vaadittavan 23 400 euron määrärahan vuoden 2022 talousarvion käsittelyn yhteydessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle.

  

 

Kaupunginhallitus 30.08.2021 § 326      

800/11.03.06/2021    

 

Liitteenä Ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsen Pekka Sevonin kannanotto 27.1.2021.

 

  Liite B1, KH 30.8.2021

  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus  päättää liittyä "Kohti hiilineutraalia kuntaa" -hankkeen HINKU-verkostoon ehdolla, että kaupunginvaltuusto myöntää hankkeen käynnistämiseen vaadittavan 23 400 euron määrärahan vuoden 2022 talousarvion käsittelyn yhteydessä.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.