Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 249

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lainan antaminen tilapalvelujen taseyksikölle

 

Kaupunginhallitus 31.05.2021 § 248      

988/02.05.03/2021    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Tilapalvelut on oma taseyksikkönsä, jolla on nimensä mukaisesti oma tase sekä rahaliikenne. Tilapalveluilla on kuluvan vuoden investointiohjelmassa 7 742 140 euron bruttoinvestoinnit, ja ne ovat toteutumassa suunnitellusti. Lisäksi tulorahoitusta investointeihin kohdistuu 50 000 euroa. Talousarvion mukaan tilapalvelujen taseyksikön vuosikatteen pitäisi olla 3 965 353 euroa, eli tämän verran rahaa pitäisi jäädä investointien katteeksi. Nettoinvestointien ja vuosikatteen erotus on 3 726 787 euroa, eli vähintään tämän verran lainarahoitusta taseyksikkö tarvitsee investoinnit kattaakseen. Mikäli taseyksikön käyttötalous toteutuu heikommin, vuosikate on pienempi, ja investoinnit toteutuvat suunnitellusti, lainarahaa tarvitaan enemmän.

 

Taseyksikkö ei pysty omalla tulorahoituksellaan rahoittamaan kuluvan vuoden investointeja. Emokaupunki hankkii toiminnassa tarvittavan rahoituksen ja antaa lainaa edelleen taseyksikölle.

 

Taseyksikölle on annettu lainaa sen perustamisvaiheessa 40 497 247,42 euroa seuraavin ehdoin:

  • korkolaskennan perusteena oleva lainan määrä kunakin kalenterivuonna on taseyksikön avaavan ja päättävän taseen keskiarvon mukainen
  • lainan korko on 2,0% vuotuista korkoa
  • lainalle ei ole tehty lyhennyssuunnitelmaa
  • taseyksikkö voi tehdä omaehtoisen lyhennyksen.

Kullekin kalenterivuodelle tehdään uusi velkakirja, koska korkotasoa voidaan muuttaa, ei kuitenkaan takautuvasti.

 

Lisäksi taseyksikön taseeseen on muodostettu 8 208 331,95 euron peruspääoma.

 

Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että kaupunki myöntää tilapalvelujen taseyksikölle 3 750 000 euron pitkäaikaisen lainan edellisen 40,5 milj. euron ehdoin. Laina myönnetään erissä siten, että alkuvuoden rahantarve tarkastellaan kesäkuussa 2021 ja lopullinen rahantarve marraskuussa 2021. Mikäli käyttötalous toteutuu heikommin kuin talousarviossa ja lainatarve on suurempi, käsitellään asia uudelleen loppuvuonna 2021 kaupunginhallituksessa.

 

Taseyksikön purkamista 1.1.2022 alkaen selvitetään, jolloin erilliset lainojen myöntämiset jäävät historiaan.

 

Talousjohtaja Heli Lähteenmäki on läsnä kokouksessa asiantuntijana.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää tilapalvelujen taseyksikölle 3 750 000 euron lisälainan investointien toteuttamiseksi vuonna 2021 samoin ehdoin kuin aikaisempi laina.

 

Kokouskäsittely  Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa