Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 248

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Päätös oikaisuvaatimukseen opetustoimen valtionosuudesta

 

Kaupunginhallitus 31.05.2021 § 247      

66/02.05.01.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt Naantalin kaupungin oikaisuvaatimuksen valtionosuudesta vuodelle 2021.

Päätös on liitteenä.

 

 Liite B6, KH 31.5.2021

 

Oikaisuvaatimus tehtiin, koska vammaisopetuksen osalta valtionosuuden pohjatiedot olivat puutteelliset. Puutteet johtuivat uudesta tietojen keruutavasta.

 

Oikaisuvaatimuksen hyväksyminen johtaa siihen, että valtionosuudet vuodelta 2021 ovat talousarvion mukaiset, kun aiemman päätöksen mukaan ne olisivat olleet alhaisemmat kuin talousarviossa arvioitiin.

 

Toukokuun valtionosuustilityksissä on huomioitu päätöksestä johtuva korjaus alkuvuoden osalta.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen tiedokseen ja päättää tyytyä siihen.

 

Kokouskäsittely  Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa